Translate

tiistai 15. joulukuuta 2015

Talo 62 tuli lopullisesti valmiiksi ja lähti uuteen kotiinsa sisustettavaksi.

Tähän taloon tuli vielä loppumetreillä joitakin muutostöitä. Talon alle keksittiin vielä laittaa sokkeli, joka hieman korottaa taloa pöydänpinnasta.
Sokkeli tehtiin laatikoksi, jonka voi vetää auki, ja peittää levyllä, joka voi toimia talon pihamaana. Sokkeli nosti taloa noin 8 cm. Laatikossa voi hyvin säilyttää tähän nukketaloon liittyviä tarvikkeita, jotka saa sieltä tarvittaessa helposti esille.
Laatikko tuli irtopalana talon alle. Sitä tehdessäni huomasin samalla, että olin jo talon runkoa pystyttäessäni tehnyt mittavirheen, sillä talo olikin pohjaltaan 36x60 cm, vaikka sen olisi pitänyt olla vain 35 cm syvä. Onneksi olin tehnyt kaikki levyt talorungon mukaan piirtämällä, enkä mittatilaustyönä. Siinä olisi ollut jo projektin alkuvaiheessa hieman pohdiskeltavaa, mitä tehdään vääränkokoisilla levyillä. Sokkeli nosti taloa sen verran, että sisäänkäynnin eteen oli vielä luontevaa tehdä portaat. Portaat samoinkuin sokkelilaatikko ovat irtopaloina talon alla. Sokkelin voi tietenkin myös liimata kiinni taloon, mutta portaiden on syytä olla irralliset, jotta sokkelilaatikon saa vedettyä auki.
Huoneet ovat vielä hieman askeettisen näköisiä, sillä tuleva käyttäjä haluaa pinnoittaa sisäpinnat itse, samoin kuin kalustaa talon. Tuvassa portaat nousevat hellan takaa yläkertaan, jonne voi tehdä makuuparven.
Makuuhuoneesta on kulkutie sekä olohuoneeseen, että saunan pesu-/pukuhuoneeseen.
Sauna lauteineen jää tulevan pesuhuoneen taakse. Saunan edessä on 3mm:n plexixtä leikttu seinä, joten kalustetustakin pesuhuoneesta näkyy hyvin saunan puolelle. Kaikki tulisijat joissa poltetaan puita on tehty led kynttilöiden ledien avulla ja ne on kytketty talon valaistuksen kanssa samaan muuntajaan. Siitä sitten seuraavaksi.