Translate

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Pirtinpöydän mitat ja rakenne

Olin jo aiemmin tehnyt sarjan näitä pöytiä Bilteman sytykelastuista, jotka ovat mitoiltaan 26cm x 1,6cm. Halusin käyttää materiaalin mahdollisimman tehokkaasti, joten valitsin pöydän ja rahin pituudeksi puolet tästä rimasta eli 13 cm. Pöydän leveydeksi tulee neljä riman leveyttä eli 6,4 cm. Rimat liimasin reunoistaan kiinni toisiinsa. Liimausten kuivuessa aloin työstää myös jalkoja näihin pöytiin. Edellisen pöytäkokeilun aikana oli jo tehnyt mallineen, jolla voin piirrellä sahausviivat rimoihin.

Kahden pöytäsetin jalat kuivumassa
Sahauksen jälkeen liimasin vielä täysmittaiset rimat poydän ja rahien jalkojen kohdalta pareittain yhteen ja sahaan jalat oikeaan mittaansa vasta liimauksen kuivumisen jälkeen. Näin saan varmasti toisiinsa sopivia jalkapareja, joihin on helppo liimata pöytä ja rahilevyt kiinni.


Tein muita harrastajia varten mittapiirroskuvan, kun huomasin että valokuvatusta aihiorimasta on aika vaikea ottaa mittoja talteen, ainakaan valokuvan perusteella. Yhden pirttikaluston jalkoihin menee vain neljä rimaa, joista syntyy yhden pöydän ja kahden rahin jalat sekä niiden välille liimattavat tukipuut, yksi jää jopa yli.
Pelkkä suorien linjojen sahaus riittää sillä palat voi helposti napsaista pihdeillä pois

Pidempiä pöytiä tehdessä kannattaa jalkojen väliset tukipuut mitoittaa erikseen halutun pöytäpituuden mukaan.


Jalat kannattaa koota kuivumaan tasaiselle alustalle siten, että ne asettuvat keikkumattomaan asentoon. Pöydän jalkoihin olen lisännyt pienet tukipalat, jotka pitävät pöydän hyvin tasapainossa.


Jalkojen kuivuttua voi pöytälevyt liimata paikoilleen.

Pöydän ja tuolien jalkoja voi pyöristellä kulmistaa joko pikku viilalla tai santapaperille, ellei tällainen kulmikas sahausmalli tyydytä silmää.

.
Kalusto on pintakäsittelyä vaille valmis

Esivalmistelutöiden jälkeen koko kalusto syntyy tosi nopeasti. Pöytälevyjen ei tarvitse olla juuri tämänkokoisia. Tein ne lähinna rimojen mitoista lähtien. Pöytälevy voi hyvin olla hieman suurempikin ja mitä tahansa käsille sattuvaa levymateriaalia. Pidemmissä pöydissä kannattaa myös rahit tehdä pöydän mittaisiksi ja ottaa tukipuissa pöydän pituus huomioon. Omissa projekteissani tein siihen kivilinnaan pöydän, joka on koko 26 cm:n riman mittainen. 

Lykkyä projekteillenne !



2 kommenttia:

Seija kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta. Olin aikonut itsekin tehdä pirttipöödän tuoleineen Villa Eleonooran seijannukkekotiblogspot.fi uudistettuun keittiöön. Tästä hirveästi apua.

Jorma kirjoitti...

Kiitos Seija kiitoksista, Kiva jos näistä on apua. Ne sytykelastut oikein innostavat kokeilemaan kaikenlaista. Ovat sen verran tukevia ja mittatarkkoja.