Translate

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Raaka-aineet on hankittu

Taloprojekti voi käynnistyä silla perus raaka-aineet on nyt hankittu kun paikalliset parkettimiehet palasivat lomiltaan.
Runkorimat 15x15 mm ja tammiparkettilaudat lattiamateriaaliksi.

Näistä alan tehdä taloon runkoa kunhan lopulliset ulkomitat taloon alkavat selvitä. Täällä Hämeenlinnassa olen ihastunut lattioiden tekemiseen parkettilaudoista, kun lähistölle sattui parkettiliike, josta saa nopeasti haettua lisää. 
Parketista syntyy suoraa valmis lattiapinta, johon voi lista huonekohtaisia lattiaratkaisuja joko maalaamalla tai kontaktimuovien avulla. Lakattuun parkettipintaan kontaktimuovikin tarttuu hyvin.
Aiemmin käytin melko paljon laminaattilevyjä joiden ongelmana on se että ne yleensä tylsyttävät puuntyöstöterat tosi nopeasti. Levy on myös sen verran ohutta että sitä ei voi suoraa käyttää kantavana rakenteena pitkissä lattioissa.

Uusi Luonnos

Nukketaloharrastajien nettikeskustelujen perusteella talon muoto on nyt jo hieman muuttunut. Lisäsin syvyyttä 35 cm:iin ja samalla hiema lyhensin taloa. Nyt pituus on 55 cm.  ja talon korkeus sokkelin kanssa noin 65 cm, ilman sokkelia 10 cm vähemmän. Myös katttokaltevuuden muutin loivemmaksi, jolloin yläkerran huoneista tulee käyttö-kelpoisempia ja talo ehkä paremmin vastaa aikakautensa malleja. Piirsin siihen myös sokkelin jon voi tehdä tässä vaiheessa helposti osaksi talon kiinteää rakennetta.
Katsotaan sitten miten tässä projektissa käy.



Ei kommentteja: