Translate

maanantai 6. tammikuuta 2014

Pitää sitä jotain pientä puuhastella pyhinäkin

Kirpparilöytönä piti valttämättä ostaa kuvan kahvipannu, vaikka se onkin hieman ylikokoinen. Sitä voi sitten käyttää vaikka suuremmilla kutsuilla.


Isännän kirpparilöytö

Nyt alkaa onneksi jo pyhät käydä vähiin ja joululiinoja saa käännellä takaisin kaappiin. Ensimmäiseksi näköjään taytyy lähteä tekemään näitä pirtinpöytiä lisää. Viimeinen kun tuli myytyä nyt joulun alla kirppiksellä. 

Pirttikalusto M 1:12

Malli on otettu melko suoraa Marian kirjasta. Ainoa ero on oikeastaa se että materiaalina käytän Bilteman sytykkeitä ja jaloissa ei ole pyöristyksiä, sillä minun sahani ei taivu kovin pienille mutkille kuten kuviosahat.

 
Pöytä- ja penkkilevyjä kuivumassa liimauksistaan

Bilteman rimoista saa mittakaavaan M 1:12 sopivia pöytiä ja tuoleja kätevästi 2 kpl / rimanpituus, eli 13 cm pitkiä pöytiä ja jakkaroita, kun katkaisee rimat keskeltä. Pöytälevyt ja jakkaran penkit voi liimata jo ennakkoon kiinni toisiinsa. Näissä rimoissa myljet ovat sen verran suorat että rimat voi liimata kyljistään kiinni toisiinsa. Jalat liimaan kokoon vasta kolojen sahauksen jälkeen.

Jaloista voi tehdä pahvimallin ennakkoon, jotta kaikki jalat ovat keskenään samanmuotoisia vielä sahauksen jälkeenkin

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Tosi kaunis pirttikalusto!!

Tiedätkö muuten, saako jostain ostettua niitä kirjassasikin mainittuja Stevensin painokytkentälevyjä?

Jorma kirjoitti...

Hei Mari ja muut. Valitettavasti Brian on lopettanut niiden kytkentälevyjen valmistamisen. Näin hänet vierailemassa Pieni Snadi näyttelyssä ja hän myi sitten viimeiset Lahden nukkismessuilla ennen joulua. Itse olen nyttemmin siirtynyt käyttämään tavallisia sähköliikkeistä saatavia sokeripalalistoja, joilla Kytkentä kyllä onnistuu, mutta ei yhtä kätevästi.

Eena kirjoitti...

Se viimeinen pirttikalusto muutti meille lauantaina. :) Samalla pääsin ihastelemaan Suurkirpparilla sun takkojasi.

Jorma kirjoitti...

Eenalle. Kiva että kalusto löysi uuden kodin.