Translate

lauantai 26. tammikuuta 2013

Uusi Talo ? N:o 43

Pikkuisen on alkanut pyöriä päässäni ajatus uuden taloprojektin käynnistämisestä. Aluksi haaveilin kokeilevani kunnolla, jonkun mallinmukaisen rintamamiestalon rakentamista, kun täällä asuinympäristöni lähipiirissä on useita hieman toisistaan poikkeavia rintamamiestaloja, joita voisi käyttää mallina. 
Olin jo alkuvuoden kypsytellyt ajatusta, mutta yhtäkkiä näinkin siellä nukkisharrastajien sivulla kuvan mummon mökistä, joka pani ajatukset jylläämään uudelleen.

Poistn tässä olleen Viirun ja Pesosen mökin kuvan tekijänoikeudellisista syistä. En innoissani tullut ajatelleeksi näitä kuvien käyttöoikeusasioita riittävästi.

Aiemmin tekemäni Maikin talo vastannee jonkinlaista mielikuvaa mummon mökistä

Ajatus on jo sen verran kypsynyt, että ajattelin tämä taloprojektin  yhteydessä kokeilla hieman uudentyyppistä talonrakentamista ja jättää levyjen käytön vähemmälle ja tehdä talon sisäpuolelta hirsiseinäiseksi ja käyttää ulkolaudoitukseen niitä Bilteman sytykelastuja, niin kauan kun niitä vielä on. Huoneita tähän ei varmaankaan tule kuin suurehko tupakeittiö ja joku pikkukammari.
Vintti tällaisissa mokeissä on pelkkä vintti, jonne mennään joko sisä- tai ulkokautta tikkailla. Vielä talosta ei ole edes kuvia mutta, ehkä nekin tässä vielä syntyvät. Mittakaava varmaankin tulee olemaan 1:12, niin ei tarvitse sitten aivan pikkupiperryksiä lähteä tekemään.
Puurimoista ja sytykelastuista rakennettavan mökin syntymistä voitte seurata kevään aikana näiltä sivuilta näiden tulisija- ja mahdollisten valaisinkokeilujen lisäksi.

Näitä taloprojekteja hieman hidastaa se, että harrastajilta tulee koko ajan uusia tulisijaideoita, joita tietenkin pitää lähteä kokeilemaan.

video
Viimeisimpänä ehkä tämä pönttöuunikokeilu M 1:12

Näihin uuneihin löysin materiaaliksi keskuspölynimurin sisäasennusputkea, joka vastaa mitoiltaan ehkä tätä kaikkein yleisintä, melko ohutta pönttöuunimallia, kun sitä sovelletaan nukketalomittakaavaan 1:12. Uunin luukut olen tehnyt hieman mittakaavaa suurempana, jotta saan tulen myös näkymään lasin läpi.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Siihen pienempään mittakaavaan M 1:18

Pieniä haasteita on tullut harrastajien joukosta kun erilaisia tulisijaratkaisuja on haluttu myös mittakaavaan 1:18, joka lienee toiseksi yleisin nukketalomittakaava Harrastajien piirissä.


Liesi-, uunisetti kahdessa eri mittakaavassa M18 ja M12 taustalla

Suurin haaste näissä pienemmissä tulisijoissa on sen led-kynttilän sijoittaminen rakenteisiin, ja vielä siten, että pariston voi tarvittaessa vaihtaa. Joissakin kynttilämalleissa jo liekkiosa on sen verran suuri, että tällaisten 1:18 settien tekeminen ei onnistu.
Onnistuin jostakin kaupasta löytämään hieman pieempikokoisi kynttilöitä, joista liekkiosan voi myös irroittaa. Näillä tämä pienempikin mittakaava vielä onnistuu kohtuudella, tosin töitä on lähes kaksinkertainen määrä suurempiin nähden, kun erilaisiin sovituksiin palaa aikaa uskomattoman paljon.

Takka mittakaavassa M 1:24

Näitä kokeiluja tehdessä olin jo aiemmin kokeillut miten pieniä kohteita näillä kynttilöillä pystyy toteuttamaan ja pienin, jossa paristokotelo on vielä yhdysrakenteisena takan kanssa lienee tämä n. 9 cm korkea takka, jossa jalustaosassa jo näkyy miten tämä vaatimus pariston vaihdettavuudesta alkaa rajoittaa takan kokoa.

Kiinalaiset ovat nukkekodin paristovalaisimissa ratkaisseet jo tämän pieniin paristokoteloihin liittyvän ongelman, sillä pienikokoisella paristolla saadaan jopa yksittäiset valaimet toimimaan paristokäyttöisinä. Mittakaavaan 1:18 ei heilläkään vielä näytä olevan ratkaisua. Sitä tietä en aio lähteä kokeilemaan, sillä kiinalaisilla on näppärämmät sormet ja ratkaisut osittain jo tehtyinä. Voi olla että heitä ei skandinaavinen standardi kiinnostakaan, vaan tyytyvät kehittämään tuotteita universaaliin brittien M1:12 mittakaavaan.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Tulisijakokeilut jatkuvat

Aina sieltä harrastajilta tulee joitakin uusia haasteita joita pitää sitten lähteä kokeilemaan. Ensinnä piti tietenkin kokeilla miten siitä perusuunista saa tuunaamalla hieman erinäköisen.

 Tuunattu Liesi-uunisetti M 1:12

Tässä kokeilussa maalasin huuvan Tikkurilan "Taika" vesiliukoisella hopeamaalilla ja muutaman tiilen tavallisella akryylivärillä, joka tuntuu tarttuvan tähän pintaan hyvin.

Varsinainen haaste on tehdä tämä myös siihen pienempää nukketalomittakaavaan M1:18, joka on käytössä mm. hyvin yleisissä Lundby:n nukketaloissa. Suurin ongelma tuntuu olevan sen LED kynttilän saaminen sinne uunin sisälle. Sattumoisin löysin hieman tavallista pienikokoisempia LED kynttilöitä, joista liekkiosan voi tarvittaessa myös irroittaa. Nämä tuntuvat ratkaisevan sen mittakaavaongelman. 
Mittakaavaan M 1:18 tehdyt Pönttö- ja kaakeliuunit

Ensiksi kokeilin tätä pikkukynttilää kaakeliuunin proton tekemiseen ja pitkän käsissäpyörittelyn jälkeen sain aikaiseksi myös liedestä prototyypin, jota vielä täytyy yksityiskohdiltaan hieman hioa.
Liesi-uunisetti tehtynä mittakaavaan M 1:18

Näitä kun tekee muutaman menee siinä viikonloppu rattoisasti. Pienenä lämmittely-harjoituksena tein muutaman 1:12 taloihin sopivan takan, joita harrastajat ovat jo ehtineet kyselemään.
Pakkaspäivien harjoituksia
Keittiön pöytä alkaa meilläkin näyttää samalta mita muut harrastajat ovat tuolla palstoilla valitelleet. Onneksi siinä vielä mahtuu syömään.


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Yleisön pyynnöstä, tulisijoja


Nunnauuniharjoituksen jälkeen oloin sitten kokeilla muunlaisiakin tulisijoja, joista ehkä yleiskäyttöisin on tämä keittiösetti jota oli jo syksyn aikana saanut harjoitella muutaman kerran. 
 Vuoden 2013 ensimmäinen hella-uunisarja M1:12 valmistumassa

Nyt päätin samantien tehdä pienen sarjan, koska yksittäiskappaleisiin tuntuu kuluvan aikaa hieman liiaksi pelkiin sahan työstökulmien säätelyihin ja muiden työkalujen etsimiseen.
Syksyn harjoittelun jälkeen alkaa näyttää siltä, että tämä malli jossa uuninluukku on hellan päällä eteenpäin suunnattuna on käytännössä helpoin sijoittaa nukkekotiin. Tosin tässä se valokytkin jää hellan taakse ja hellaa jotuu hieman vetämään ulos seinästä valon kytkemiseksi.
 Osat on leikattu

Työmaa oli hetken aikaa tosi sekaisen näköinen, eikä pieni työpöytäni näyttävän lainkaan riittävän kaikkien osien käsittelyyn.

 Ensimmäinen hella alkaa olla valmis

Kaikki hellat tulivat kuitenkin eilisen päivän aikana valmiiksi ja ensimmäiset lähtevät jo postin avustuksella komistamaan uusia kotejaan.

Seuraavaksi täytyy vielä tehdä muutama takka ja vaihtaa sitten mittakaava pienemmäksi, sillä myös M1:18 harrastajat ovat esittäneet joitakin toiveita ja haaveenani on tehdä muutama takka ja keittiösetti tuohon hieman haasteellisempaan mittakaavaan.
Näihin voidaan sitten palata myöhemmin. Olen huomannut, ettei kahta mittakaavaa kannata rakennella samaan aikaan. Siinä menee helposti mitat ja hermot sekaisin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Nunnauuni


Sieltä harrastajilta tuli uusi haaste: "Tekisitkö Nunnauunin ?" No ei muuta kuin mallistoja selailemaan. Vähän aikaa meni hämmästellessä, mutta lopulta sain kursittua yhden mallin kasaan. Lopputulos on mielestäni aika hyvin alkuperäisen näköinen, vaikka onkin varaavana uunimallina ehkä hieman massiivinen nukketalokäyttöön. 

Nunnauuni malli AVA 1 pienennettynä mittakaavaan 1:12

Tämä koekappale on tehty suoraa tehtaan mitoilla pienentämällä suhteeseen 1:12. Tämä kappale jäänee lajissaan ainoaksi, sillä kesken projektin huomasin, että harmaa marmiripintainen levy, jota olin käyttänyt myös joihinkin takkoihin alkoi vedellä viimeisiään tämän projektin edetessä.

Vastaava uuni tehtaan mallistosta

Tämän projektin myötä innostuin kokeilemaan netistä löytämiäni luukkumalleja pariin pönttöuuniini.
 
Vasemmanpuoleinen on mittakaavassa 1:12 ja oikeanpuoleinen M 1:18

 Piti samaan savottaan vielä kokeilla tehdä M 1:12 kaakeliuuneja pari kappaletta.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ensimmäiset pönttöuunit tulivat valmiiksi

Pienen pähkäilun jälkeen sain ensimmäiset uunit valmiiksi. Kynttilän tukeva kiinnitys siihen putkeen ja luukun teko osoittautuivat ongelmasimmiksi. Osaan uuneista leikkasinkin sitten plexistä lasiluukun siihen tulipesän eteen. 

video
Nyt kaikissa uuneissa palaa tuli iloisesti

Osan uuneista maalasin kokeeksi hopeamaalilla ja muut perinteisen valkoisiksi. Tähän akryylimaalipinnan päälle on sitten myöhemmin helppo tehdä tarvittaavaa lisäkoristelua, jos joku sellaista haluaa.


Kuvassa näkyy hyvin näiden mittakaavojen yllättävän suuri ero. Pienemmät uunit on tehty 1:18 mittakaavaan ja suuremmat 1:12 mittakaavaan. Reaalimaailmassa uunit ovat yleensä halkaisijaltaan 60 - 80 cm ja korkeudeltaan noin kaksimetrisiä. 
Mittakaava toteutuksena tämä tarkoitta että 1:18 talon uunin tulisi olla korkeudeltaan 11-12 cm ja  halkaisijaltaan 3,3-4,4 cm. Vastaavasti isomman uunin korkeuden tulisi olla 16,5-18 cm ja halkaisijan noin 5-7 cm.
Materiaaliksi kelpaavat mitkä tahansa sopivan kokoiset ja riittävän tukevat putket, joihin saa työstettyä tulipesäaukon helposti. Näitä joulupapereita en lähde etsiskelemään rullien perusteella vaan yritän löytää jonkun kaupallisen materiaalin, jota voi sitten jatkojalostaa uuneiksi. Olut ja siideritölkit näyttävät olevan hieman liian paksuja jopa 1:12 taloihin.
Täytyy kehitellä jotain muuta, josta voin sitten kertoa jatkossa.
Nämä uunit laittelen kirppikselle myyntiin kunhan saan kuvattua uudelleen.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi - vanhaa suomalaista historiaa

Joulunpyhinä käytin jonkin verran aikaa  vanhojen talojen tulisijojen tutkimiseen ja ajattelin kokeilla jotain siltä saralta. Tämä lähinnä siksi, että modernit takka- ja puuliesimallit näyttävät tosi tylsiltä eivätkä oikein istu nukkekoti-interiööreihin.
Syksyn aikana olin tuottanut takkoja ja liesiä lähinnä mielikuvituspohjalta vastaamaan suunnilleen nukketalomittakaavoja. 

 Esimerkki vanhan ajan harmaakivitakasta 
(Harvialan kartano, taloudenhoitajan residenssi)

Nyt ajattelin kokeilla jotain lähes alkuperäisen näköisiä tutkimalla ensin hieman taustaa ja mahdollisesti joitakin uusia materiaaleja.

Ensimmäiseksi innostuin kokeilemaan pönttöuuneja, kun erään joulupaperikäärön rungoksi paljastui melko tukeva pahviputki, jonka halkaisija sellaisenaan vastasi 1:18 (lundby) mittakaavan uunin halkaisijaa. Materiaali oli selvästi tukevampaa kuin vessa- tai talouspaperirullat, joita joskus aiemmin olin kokeillut tällaisten uunien tekemiseen melko huonolla menestyksellä.

Pahviputki katkesi nopeasti uunin mittaisiksi pätkiksi (M 1:18)

Pönttöuunit ovat olleet suomalaisten pientalojen perinteinen lämmitysmenetelmä pitkään ennen keskuslämmityksen käyttöönottoa. Esimerkiksi sodan jälkeen rakennetuissa rintamamiestaloissa oli poikkeuksetta huonekohtaiset pönttöuunit, ellei sitten johonkin huoneeseen sijoitettu vielä huoneen komistukseksi varaavaa takkaa antamaan lämpöä.
Tyypillinen omakotitalon uuni purettuna

Pönttöuunit olivat yleensä noin 2M korkeita ja halkaisijaltaan 60-80 cm. Uuninluukut yleensä valurautaisia, joita myöhemmin on korvattu myös lasitetuilla luukuilla. Tulisijatietoutta voi katsella esimerkiksi näiltä museoviraston sivuilta Tulisijoja

Laittelen nämä uuninraakileet nyt pyhinä lopulliseen kuntoonsa ja alan purkaa muitakin paperikääröjä, jos vaikka löytäisin lisää samanlaisia putkia.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Huimat 10 000 katsojaa vajaassa vuodessa

Nyt vuoden vaihtuessa blogissani meni 10 000 katsojan raja rikki. Näin suurta kiinnostusta en osannut aavistaa, kun aktivoin blogini viime keväänä ja lähdin kertomaan näista nukketalotekemisistäni avoimesti myös muille harrastajille.

Paljon kuvaamista tähän matkanvarrelle on mahtunut


Katsojia on Suomen lisäksi riittänyt lähes tasaväkisesti sekä USA:sta että Venäjältä, lähes 500 katsomiskertaa kummastakin maasta. Selvänä nelosena on Saksa lähes 200 käyntikerralla. Kaukaisimmat katsojat ovat löytyneet Brasiliasta, Indonesiasta, Malesiasta ja Australiasta.

Tässä muutaman viime vuoden aikana syntyneitä talojani voit käydä kurkistelemassa vaikka täältä Nukketalomalleja .

Tämän blogin teksteissä on nyt lähinnä kahden viimeisimmän taloni syntyhistoria. Lisää ohjeita voi löytää kirjoistani, joita on saatavilla nukketaloharrasteliikkeiden lisäksi minulta tai nettikirjakaupoista mm. http://www.bookplus.fi/kirjat/havia,_jorma/


Kirjoja pääsee googlen kirjahaun kautta myös selailemaan ja englanninkieliseen versioon voi tutustua myös Azonin sivuilta esimerkiksi  AMAZON UK.
Jatkan blogini ylläpitoa myös alkaneen vuoden aikana nyt uskoisin kuitenkin enemmän keskittyväni erilaisiin lisävarusteisiin, joita varmaankin lähden nyt alkuvuodesta  rakentelemaan.

Vastaan myös sähköpostitiedusteluihin:
suomeksi, sähköposti : nukketalot@gmail.com ja
enlanniksi, in English, email: dollshouse.abc@gmail.com