Translate

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Katto on paikoillaan ja talo alkaa jo näyttää talolta

Hormin liimauksen jälkeen pääsee kattoa sovittelemaan paikoilleen. Hormi ratkaisee myös väliseinien paikat.


Talotyömaa kuistin pöydällä on aika sekavan näköinen. Tässä vaiheessa on varauduttava irroittamaan ja kiinnittämään levyjä yhä uudelleen.

Kattolevy on 8mm:n vaneeria ja optimistisesti kiinnitin saranat ensiksi 10mm pituisilla puuruveilla, jotka tietenkin tulivat kattolevystä läpi. Talon sisälle jäävät piikit eivät ole kovin mukavia kun taloa alkaa sisustaa.

Ratkaisin ongelman vaihtamalla kiinnityksen 10mm pituisiin 3mm:n koneruuveihin ja muttereihin. Nyt saranat saa siististi kiinnitettyä vaikka ruuvien sijainti on keskellä kattoa hieman kriittinen. Jykemmissä kattoratkaisuissa ruuvien osumisen toisiinsa välttää kiinnittamaällä saranan vain kahdella ruuvilla siten että vastaikkaisetn mutterit eivät osu toisiinsa.

Nyt saranointi onnistui siten, että katto pääsee kunnolla sulkeutumaan talon päälle. Tässä hieman auttoi se että olin valinnut tällaiset pitkäolkaiset saranat, joiden ruuvit ovat hieman etäämmällä saranakohdasta kuin lyhyempiolkaisissa saranoissa.

Katon etuosa aukeaa ja kattolape laskeutuu savupiipun päälle. Savuhormin sijoitin hieman keskilinjan takapuolelle juuri tässtä syystä, että kattolape voi aukiollessaan  nojata savupiippuun.

Kattoa sovitellessa maalasin ikkuna- ja ovipuitteita varten hankkimani rimat täysimittaisina valkoisiksi. Väli ja ulkoseinät tulevat olemaan 3mm:n kovalevyä joten ppuitemateriaalina on 3x3mm: mäntyrima. Puitelaudoiksi löysin 2x7mm:n balsarimaa, jonka voi liimata mäntyrimakehikon päälle.
Kehikon on oltava kovempaa puuta, jotta siinä voi toteuttaa ovien saranoinnin.


tiistai 14. elokuuta 2018

Rintamamiestalo saa väliseinät - askel kerrallaan eteenpäin

Tämä talo noudattaa aikalailla rintamamiestalojen tyyppiratkaisua missä savuhormi on keskellä taloa ja alakerta jakaantuu neljään eri lohkoon. Keittiö, eteinen, olohuone ja makuuhuone. WC on eteisessä portaikon alla.

Savuhormin haluan sijoittaa hieman talon keskilinjan taakse sillä tulen harjakaton etummainen lape tehdään aukeavaksi ja savupiipun on tällöin oltava hieman keskilinjasta sivussa. Rintamamiestaloissa savuhormi on usein aivan keskellä taloa, mutta näissä nukketaloratkaisuissa täytyy usein hieman joustaa.
Savuhormin löydettyä paikkansa pääsee väliseiniä sovittamaan paikoilleen.

Väliseiniä pääsee nyt sovittelemaan paikoilleen. Tässä talossa on tarkoitus kokeilla jälkeenpäin helposti irroitettavia väliseiniä. Tämä lähinnä siksi, että talon tuleva haltija voi itse tapetoida seinät haluamillaan tapeteilla. Kiinteiden seinien tapetointi näin pienessä M1:18 talossa on tosi hankalaa.

Väliseinät maalaan tässä vaiheessa valkoisiksi, jotta tapetointyöhöbn ei tarvitse ryhtyä heti talon valmistuttua.




lauantai 11. elokuuta 2018

Rintamamiestalo 1:18 nousi harjakorkeuteen

Talon runkokappaleet ovat jo pitkään olleet valmiina, mutta nyt vasta, portaiden valmistuttua uskalsin koota sen lopullisesti kasaan.

Portaat ovat nyt paikoillaan ja talon kurkihirsi liimattuna kiinni. Tässä talossa kurkihirsi on samaa 15x15 mm:n rimaa kuin koko muu runkokin.

Vasta portaiden valmistuttu uskalsin lähteä tekemän välikattoon porrasaukkoa. Porrasaukon kulmiin kannatta tehdä sahausta varten reiät poralla joka on vähintään shanterän kokoinen tässä tapauksessa 10 mm.

Kuviosahalla aukon sahaaminen välikattolevyyn onnistuu helposti.

Valmiiseen aukkoon on helppo sijoittaa portaat paikoilleen. Välikatto liitetään kulmistaan välikattolevyyn puutapeilla. Samoin kattotuolit voi nyt liimata paikoilleen.

Portaat sijoittuvat nätisti talon kulmaan samaan tapaan kuin kuvassa oli luonnosteltu. Nyt on helppo lähteä sovittamaan väliseiniä paikoilleen.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Rintalamamiestaloni talo no 85 lähtee vihdoin nousemaan - portaat syntyvät

Sain talon sopivasti harjakorkeuteen juuri ennen heinäkuun helteiden alkua. Koko heinäkuun oli työhuoneessani ja jopa ulkona terassilla niin kuuma, ettei mitään talonrakentamiseen keskittymistä voinut edes harkita.


Talon portaikko tulee sijoittumaan talon etunurkaan heti kuistin viereen. Suunnitelmissa on sijoittaa wc-tila osittain portaiden alle. Katsotaan sitten miten se onnistuu.

Aloitin tekemällä talon korkuisen suoran portaikon 30mm:n polystyreenilevystä. Tässä 1:18 mittakaavasta rimoista tehty portaikko olisi ehkä ollut hieman liian työläs eikä minulla myöskään ole riittävän ohutta rimamateriaalia käytössäni.


Tästä polystyreeniportaikosta muotoilin sitten 180 astetta kääntyvän portaikon, joka talossa tulee johtamaan yläkerran tiloihin.

Kokoonpanoliimauksen jälkeen kevensin vielä portaita niin. että sinne ainakin teoriassa saa sopimaan alle myös wc-tilan.


Vahvistin portaikon rakenteet 3mm:n kovalevyllä ja nyt portaikkoa voi lähtea sovittamaan itse taloon. Välikattoon täytyy tehdä portaikon kulkuaukko ja lähteä sitten katsomaan miten se wc-tila sinne portaikon alle saadaan.

Vasta portaikon sovittamisen jälkeen voi välikaton liimata lopullisesti paikoilleen ja taloa voi väliseinien osalta alkaa koota.

Jos helteet vielä jatkuvat käyn varmastikin vain viilentelemässä itseäni askartelukaverini Jopen kanssa läheisessä järvessä.