Translate

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi - vanhaa suomalaista historiaa

Joulunpyhinä käytin jonkin verran aikaa  vanhojen talojen tulisijojen tutkimiseen ja ajattelin kokeilla jotain siltä saralta. Tämä lähinnä siksi, että modernit takka- ja puuliesimallit näyttävät tosi tylsiltä eivätkä oikein istu nukkekoti-interiööreihin.
Syksyn aikana olin tuottanut takkoja ja liesiä lähinnä mielikuvituspohjalta vastaamaan suunnilleen nukketalomittakaavoja. 

 Esimerkki vanhan ajan harmaakivitakasta 
(Harvialan kartano, taloudenhoitajan residenssi)

Nyt ajattelin kokeilla jotain lähes alkuperäisen näköisiä tutkimalla ensin hieman taustaa ja mahdollisesti joitakin uusia materiaaleja.

Ensimmäiseksi innostuin kokeilemaan pönttöuuneja, kun erään joulupaperikäärön rungoksi paljastui melko tukeva pahviputki, jonka halkaisija sellaisenaan vastasi 1:18 (lundby) mittakaavan uunin halkaisijaa. Materiaali oli selvästi tukevampaa kuin vessa- tai talouspaperirullat, joita joskus aiemmin olin kokeillut tällaisten uunien tekemiseen melko huonolla menestyksellä.

Pahviputki katkesi nopeasti uunin mittaisiksi pätkiksi (M 1:18)

Pönttöuunit ovat olleet suomalaisten pientalojen perinteinen lämmitysmenetelmä pitkään ennen keskuslämmityksen käyttöönottoa. Esimerkiksi sodan jälkeen rakennetuissa rintamamiestaloissa oli poikkeuksetta huonekohtaiset pönttöuunit, ellei sitten johonkin huoneeseen sijoitettu vielä huoneen komistukseksi varaavaa takkaa antamaan lämpöä.
Tyypillinen omakotitalon uuni purettuna

Pönttöuunit olivat yleensä noin 2M korkeita ja halkaisijaltaan 60-80 cm. Uuninluukut yleensä valurautaisia, joita myöhemmin on korvattu myös lasitetuilla luukuilla. Tulisijatietoutta voi katsella esimerkiksi näiltä museoviraston sivuilta Tulisijoja

Laittelen nämä uuninraakileet nyt pyhinä lopulliseen kuntoonsa ja alan purkaa muitakin paperikääröjä, jos vaikka löytäisin lisää samanlaisia putkia.

2 kommenttia:

pepita kirjoitti...

kysyn tietäisitkö miksi kuvien siirto ei onnistu blogiin, kun klikkaa " lähetä kuva" ja sit tulee ruutu jossa vasemmalla on siirrä, niin mitään ei tapahdu, tuota ei velä tehnyt viikko sitten, piscasa kautta minulla ei ole kuvia, uusien kuvien siirto ei vain onnistu, onko bloggeri muuttanut kenties senkin, jos jotain tiedät, vastaa vaikka tähän.

Jorma kirjoitti...

Se voi olla joku tilapäinen häiriö. Minulla oli joku aika sitten vastaa ongelma facebookin kanssa, mutta se hävisi itsestään.