Translate

lauantai 26. tammikuuta 2013

Uusi Talo ? N:o 43

Pikkuisen on alkanut pyöriä päässäni ajatus uuden taloprojektin käynnistämisestä. Aluksi haaveilin kokeilevani kunnolla, jonkun mallinmukaisen rintamamiestalon rakentamista, kun täällä asuinympäristöni lähipiirissä on useita hieman toisistaan poikkeavia rintamamiestaloja, joita voisi käyttää mallina. 
Olin jo alkuvuoden kypsytellyt ajatusta, mutta yhtäkkiä näinkin siellä nukkisharrastajien sivulla kuvan mummon mökistä, joka pani ajatukset jylläämään uudelleen.

Poistn tässä olleen Viirun ja Pesosen mökin kuvan tekijänoikeudellisista syistä. En innoissani tullut ajatelleeksi näitä kuvien käyttöoikeusasioita riittävästi.

Aiemmin tekemäni Maikin talo vastannee jonkinlaista mielikuvaa mummon mökistä

Ajatus on jo sen verran kypsynyt, että ajattelin tämä taloprojektin  yhteydessä kokeilla hieman uudentyyppistä talonrakentamista ja jättää levyjen käytön vähemmälle ja tehdä talon sisäpuolelta hirsiseinäiseksi ja käyttää ulkolaudoitukseen niitä Bilteman sytykelastuja, niin kauan kun niitä vielä on. Huoneita tähän ei varmaankaan tule kuin suurehko tupakeittiö ja joku pikkukammari.
Vintti tällaisissa mokeissä on pelkkä vintti, jonne mennään joko sisä- tai ulkokautta tikkailla. Vielä talosta ei ole edes kuvia mutta, ehkä nekin tässä vielä syntyvät. Mittakaava varmaankin tulee olemaan 1:12, niin ei tarvitse sitten aivan pikkupiperryksiä lähteä tekemään.
Puurimoista ja sytykelastuista rakennettavan mökin syntymistä voitte seurata kevään aikana näiltä sivuilta näiden tulisija- ja mahdollisten valaisinkokeilujen lisäksi.

Näitä taloprojekteja hieman hidastaa se, että harrastajilta tulee koko ajan uusia tulisijaideoita, joita tietenkin pitää lähteä kokeilemaan.

video
Viimeisimpänä ehkä tämä pönttöuunikokeilu M 1:12

Näihin uuneihin löysin materiaaliksi keskuspölynimurin sisäasennusputkea, joka vastaa mitoiltaan ehkä tätä kaikkein yleisintä, melko ohutta pönttöuunimallia, kun sitä sovelletaan nukketalomittakaavaan 1:12. Uunin luukut olen tehnyt hieman mittakaavaa suurempana, jotta saan tulen myös näkymään lasin läpi.


2 kommenttia:

Tuikku kirjoitti...

Viiru ja Pesonen -kirjasta on kyse. Kirjoista löytyy myös talon sisäkuvia, jos haluaa tehdä sen mukaan. Pihapiirissä on sitten muitakin rakennuksia, kanalaa, huussia ym. Joskus haaveilen itsekin tekeväni Viirun ja Pesosen talon, mutta onhan noita muitakin projekteja ja ajatuksia vähän liikaakin!

Jorma kirjoitti...

Kiitos, Käyn kurkistamassa. Minustä tämä vain muistutti puolisoni syntymäkotia niin paljon että kipinä syttyi tietämättä näistä viiruista yhtään mitään.