Translate

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Talo saa portaat

Kaikissa lapsille tekemissäni taloissa portaat ovat olleet hyvin ahkerassa käytössä, joten tämäkin talo saa portaat, jotka jo päätin sijoittaa talon oikeaan takakulmaan ja kääntymään 90-astetta, jolloin ne vievät mahdollisimman vähän tilaa.
Olin sitä linnaa rakennellessa tehnyt muutaman ylimääräisen tukiaisaparin biltema rimaportaita varten. Nyt niillekin sitten löytyi käyttöä, sillä teen tähän taloon portaat näistä rimoista, joita nyt tuntuu vielä riittävän.
Portaiden tukiaisat olin tehnyt liimaamalla rimanpätkiä sopivaan kulmaan pitkittäisten rimojen päälle siten että kunkin liimatun palan väliin jää juuri riman paksuinen lovi. Tällöin porraskorkeus on sama kuin biltema riman leveys + yhden vahvuus eli n 1,8cm vastaten noin 22cm askelmakorkeutta luonnossa. Portaiden leveydeksi sahasin 5cm:n pätkiä. Ne vastaavat noin 60cm:n melko kapeita portaita luonnossa, mutta kaikki pinta-alasäästöt kannattaa käyttää hyödyksi, eikä tuhlata tilaa suurempaan portaikkoon. Pätkityt rimat oli helppo liimata valmiisiin koloihin ja portaan runko oli aika nopeasti valmis.

Ensimmäinen portaikon osa on valmis

Suunnittelin kääntäväni portaikon suunnan kuudennen askelman kohdaltä, joten leikkasin aisat poikki ja jätin tämän välin täyttämättä. Suunnan kääntämistä varten liimasin ensin kolme rimaa yhteen ja sahasin hieman askelmaa pitemmän tason kolmesta rimanpätkästä, johon liitin vielä seuraavan portaikko-osuuden ensimmäisen askelman. Näin saan helposti kiinnitettyä seuraavan nousevan portaikko-osuuden portaiden alaosaan. Portaikko olisi nyt jo sellaisenaan käyttökelpoinen avoportaikko, mutta päätin vielä kokeilla täyttää avoimeksi jääneet prtaiden tausta myös rimanpätkillä. Se on tosi helppo tehtävä kun portaiden väli on sama kuin riman leveys. Ei tarvinnut kuin leikata rimoista sopivanmittaiset pätkät ja liimata askelmarimojen väliin.


Taustalaudat viimeistelevät portaat
 Valmis portaikko

Portaikko on nyt valmis. Jätän porrasosuuksien toisiinsa liimaamisen ja ylempien aisojen katkaisun siihen vaiheeseen, kun talo alkaa olla valmis. Ylemmät aisat jäävät nyt niin pitkiksi että riittävät varmasti vaikka kerroskorkeus ei toteutuiskaan ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, Tällä ratkaisulla voi vielä valita kattolevyn paksuudenkin vapaasti, kun portaikko sovitetaan vasta todelliseen lattiakorkeuteen.
Portaikon kaiteet kannattaa myös tehdä niin kauan kuin portaat ovat talosta irrallaan. Siihen paneudun vasta, kun alan sovitella portaita taloon.

2 kommenttia:

Paivinblogi kirjoitti...

Porrasratkaisusi on suorastaan nerokas! Jos vielä joskus teen portaat, käytän tätä ohjetta :)

Jorma kirjoitti...

Tämä oli minustakin helpoin muutamien harjoitteluportaiden jälkeen. Finnfoam on myös helppo materiaali, jos on kunnon saha käytössä.