Translate

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Kohti uusia haasteita - Talo no 90 alkaa hahmottua

Syksyllä 2018 sovittiin alustavasti, että Aulangon tornikahvilasta tehtäisiin jonkinlainen näköismalli olemassa olevaan kahvioon. Ajatus on kypsynyt pikkuhiljaa tässä muiden taloprojektien välissä ja ajatus alkaa vähitellen hahmottua.


Tornikahvila sijaitsee Hämeenlinnassa Aulangon puistometsän näkötornin juurella ja palvelee retkeilijöitä ja turisteja lähinnä kesäaikaan.

Aulangon puistossa oleva näkötorni houkuttelee kesäaikaan turisteja kaikkialta maailmasta ihailemaan tornista avautuvia Aulangon järven suomalaisia maisemia


sekä näitä mm. säveltäjä Jean Sibeiliusta innostaneita luontonäkymiä.

Talon mittakaavaksi valittiin 1:12, jotta huoneissa voi käyttää yleisesti saatavia nukkekotikalusteita. Tämä johti siihen, että talosta olisi tullut niin suuri että sitä olisi lähes mahdoton sijoittaa kahvion sisätiloihin ilman, että se olisi vienyt tilaa lukuisilta kahvion asiakaspaikoilta. Näin ollen siitä päätttiin tehdä vain puolikastalo, jonka voi kiinnittää kahvion seinälle.

Talon sisätiloissa on tarkoitus jonkin verran mukailla talon nykyistä käyttöä kahviotilana.

Omat haasteensa aiheuttavat koristeelliset ikkunapuitteet sekä muut vanhaa puusepäntyötä edustavat koristelut talossa.



Ei kommentteja: