Translate

tiistai 20. lokakuuta 2015

Paluu arkeen - talo 62 alkaa vihdoin nousta

Snadin valokurssit on pidetty ja nyt taas alkaa arkisemmat askareet. Talon 62 kanssa olin tehdä jo ikkunoita vääriin paikkoihin ja ennen seinien valmistamista piti hieman täsmentää pohjapiirrosta.

Samalla hahmottelin myös ovia paikoilleen, jotta huoneesta toiseen kulku selvenee. Alakertaan ei tule kuin iso tupa, makuuhuone, wc ja sauna Yläkertaan tulee makuuparvi ja tupa on tarkoitus jättää kattoon saakka avoimeksi tilaksi.

Seinät teen 3mm:n kovalevystä, jotka päällystän puolikkaiksi sahatuilla belteman sytykerimoilla. Tässä tapauksessa käytään seiniin erhdyksessä hankkimani 2mm: paksuiset rimat sillä ne ovat hieman liian ohuita kalusteisiin tai lattialankuiksi. Tähän laudoitukseen ne soveltuvat erinomaisesti ja säästävät osaltaan seinien painoa. Se on aika merkittävä asia sillä etuseinä toinen pääty tulevat saranoitaviksi, jotta huoneita pääsee kalustamaan. 


Kunkin seinäkappaleen laitan liimauksen jälkeen levyjen väliin puristukseen, jotta seinä pysyy liiman kuivuessa suorana. Kaikki laudoitetut seinäkappaleen tulevat runkorimojen väliin. Aukeamattomat kappaleet liimaan kiinni ja saranoidut kiinnitetään sopivilla saranoilla pystytukiin.

Ensimmäinen pääty laudoitettuna

Oma pikku apulainen oli innolla mukana ja pilkkoi takkamateriaaliksi varaamaani polystyreeni levyä. Lopulta meni vahingossa myös yksi pirtinkalusto säpäleiksi. En ehtinyt viedä talteen ikkunakorkeuden mitoituksessa käyttämääni kalustoa.

Koira oli niin syyttömän näköinen vielä pöydän säpäleeyt suussaan, ettei sille voinut olla edes vihainen. Täytyy vaan jatkossa vahtia vielä paremmin, mitä kaikkea tämä pentu keksii pureskella.

Ei kommentteja: