Translate

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Taloprojektit edistyvät pikkuhiljaa

Nukketaloprojekteissa kysytään melko usein pitkää pinnaa, kun niitä tehdään muiden tehtävien ohessa ja vähitellen. Aina on tietenkin hyvä olla päämäärä, johon kannattaa tähdätä. Näissä taloissa 41 ja 42 ehdoton deadline on joulu, joten vielä ei ole kiirettä ja hommat voi keskeyttää aina, kun tulee jotain muuta mielenkiintoista vastaan. Kaikki väliajat kannattaa kuitenkin hyödyntää talon osien viimeistelyyn, jos itse talo on keskeneräisenä työmaana. Maaleilla ja liimoilla on omat kuivumisaikansa, jotka saattavat tulla ongelmaksi jos kiire yllättää projektin.

Portaiden maalaus ja lakkaus 

Taustalla kuvassa tiiliprintti, jonka löysin lastenlapsille hankkimastani ilmaisesta tuxpaint piirrosohjelmasta. Kuva käy näköjään hyvin 1:12 kalusteiden tiilipinnoitteeksi.

Portaikot tein kumpaankin taloon näistä Bilteman sytykerimoista, jotka näyttävät olevan omiaan tällaiseen rakenteluun. Lakkana olen viimeaikoina käyttänyt ensisijaisesti Tikkurilan vesiliukoista KIVA-lakkaa, jota voi huoletta käyttää myös asuintiloissa, kun siinä ei ole näitä lakoille tyypillisiä myrkyllisiä liuotteita. Välineet voi myös puhdistaa vedellä, kuten akryylimaalien jäljetkin, joka on tosi mukavaa.

Piti jo aloittaa ensimmäisen talon sähkötyöt, mutta nukkekotiharrastajat innostuivat takoistani niin, että välillä piti tehdä lisäerä pelkkiä takkoja ja samalla myös erään aktiiviharrastajan ehdottamana keittiöharjoitelma, josta kuva alla.

Tupakeittiön sydän

Takkoihin ja tähän tupakeittiöön olen käyttänyt raakamateriaalina 50 mm:n polystyreenilevyä (Finfoam), joka on kevyttä, riittävän kestävää ja suhteellisen helppoa työstää. Samasta materiaalista olen tehnyt lukuisiin taloihin myös portaikoita.
Tulena takoissa ja nyt tässä leivinuunissakin on paristokäyttöinen LED kynttilä. Samoja elementtejä käytän myös omissa taloissani, tosin usein kytkettynä kiinteäksi osaksi muuta sähköjärjestelmää. Leivinuuniyhdistelmiä olen myös luvannut tehdä muutaman lisää ja laitan ne valmistuttuaan myyntiin harrastajien uudelle kirpputorille nukkekotikirppis .

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

toivottavasti olen yksi niistä jotka ehtivät varaamaan, kun ne kirppikselle ilmestyvät.
On se vaan niin kiva. meillä Mummilassa oli vaan leivin uuni hellanyläpuolella ei sivussa.

Mukavaa aherrusta sinne.

Jorma kirjoitti...

Ajattelin seuraavissä kääntääkin sen leivinuunin naamataulu eteenpäin ja hieman keventää sitä hoovan mallia, Voin laittaa sinulle viestiä kun ensimmäiset ovat valmiita. Tämä oli tehty alkuperäismallia mukaellen.