Tähän olen nyt koonnut pikkumuutokset, joita tuli vastaan väliseiniä paikoilleen laitellessa. Luonnostelin pohjakuvan vielä kerran tarkistaakseni ovien lopullisia sijoituksia. Ovet ainakin riittävät sillä tei sitten urakalla 10 kpl saranoituja ovia valmiiksi jotta ne on helppo vain liimailla väliseiniin kiinni.
Pohjakuva on todellakin vain kuonnos, sillä lopullinen seinien sijoitus selviää vasta kokoonpanovaiheessa. Eteisen ja olohuoneen seiniä siirtelin sen verran, että WC:stä tuleekin hieman tilavampi kylpyhuone, jonka voi myöhemmin sisustaa vaikka saunaksi.
Tästä puuttuu vielä eteisen puoleinen seinä. Tarkotus on vain mitata mahtuvatko kylpyhuoneen tavarat tähän tilaan.
Kylpyhuoneen toinen seinä tulee portaiden alle ja tässä jälleen Murphyn laki iski kunnolla. Olin talon suunnittelun alkuvaiheessa ajatellut tehdä pikkuikkunan päätyyn tähän kylpyhuoneen kohdalle olin kuitenkin tehnyt päätylevyn jossa molemmat ikkunat ovat suurikokoisia joten thän kohdalle osuvan ikkuna toinen puolisko tulee juuri tähän portaiden olle. Näin tähän kohtaan tulee sitten pienikokoinen ikkunallinen vaatehuone.
Seiniä sovitellessa tuli vastaan myös toinen ongelma. Alun perin kattoon kiinittämäni valaisin ei osunut WC:n kohdalle lainkaan, jouduin siirtämään sen uuteen paikkaan ja samlla huomasin, että etuseinän mukana iroitettava kuisti jää täysin pimeäksi.
Kuistin ja eteisen valaisemista varten kiinnitin kattoon uuden, kolmesta ledistä koostuvan, vaisimen, joka valaisee myös kuistin, kun etuseinä tulee paikoilleen.
Ullakolla tuli sitten vastaan uusi yllätys. Ei auttanut mitään vaikka oli tehnyt ovia varmasti riittävästi (10kpl), sillä ullakon harjakatto teki sen, ettei sinne sopinut kunnolla aivan yhtä korkeat ovet kuin alakertaan. Seinärakenteesta olis tullut aivan liian heikko.
Sitten vaan äkkiä tekemään uusia hieman matalampia ovia. Näitäkin tein varmuuden vuoksi yhden ylimääräisen, jotta varmasti riittävät.
Yläkerran makuuhuoneiden väliseinän tein matalaksi, jotta katon alle jäävää huonetta pääsee kalustamaan ja katsomaan katon ollessa paikoillaan.
Talon katto on saranoitu, mutta kiinteä puolisko jää lähes kokonaisuudessaan toisen makuuhuoneen päälle. Juuri kun aloin olla talon kanssa jo lähes valmis iski Murphyn laki uudelleen.
Sillä välin, kun olin ahertanut talon sisätilojen kanssa oli pitkä etuseinäkappale alkanut liimojen kuivuessa käpristyä ja oli muodoltaan kuin jousipyssy. seinän keskelle sijoitettu magneettikiinike jäi noin 1cm:n päähän talon rungossa olevasta magneetista eikä seinä tietenkään mennyt paikoilleen.
Laitoin seinän painon alle oikenemaan ja muistelin kuulleeni yhdeltä ammattipuusepältä, että ohuet levyt pitää pinnoittaa kummaltakin puolelta samalla materiaalilla, jos haluaa niiden pysyvän suorina.
Tästä tuli nyt mietintämyssyn paikka, sillä ongelma näytti liittyvän pahiten vain tähän kaikkein pisimpään etuseinään. Taloon kiinniliimattujen seinien eikä vähän lyhyempien päätyseinien kanssa ollut tätä ongelmaa.
Nyt tuli loma hyvään paikkaan, sillä ehdin pohdiskella tämän ongelman ratkaisua kunnolla ennenkuin teen mitään hätiköityä, sillä muilta osin talo alkaa nyt jo olla paketissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti