Translate

lauantai 16. tammikuuta 2016

Taloprojekti 65 lähtee käyntiin

Tämä talo tehdään noudattaen jouluksi valmistuneen "Villa pampulan mallia. Talosta tulee tällainen suomalaistyyppinen 1,5 kerroksinen lautarakenteinen puutalo, jonka alle tehdään pieni sokkeli, jonka voi vetäista auki talon eteen pihapiiriksi.
Talosta tulee lautapinnoitettu kuten edeltäjänsäkin oli. Lautapinta vaatii vielä pienen tarvikekauppakieroksen, sillä talo 62 lautapinnoituksen tein bilteman sytykerimoista jotka olin sahannut kahtia, jotta ne vastaisivat paremmin mittakaavaa. Siinä vaiheessa minulla oli onnekseni erehdyksessä valitsemiani 2mm:n paksuisiä sytykkeitä. Nyt täytyy käydä tutkailemassa vieläkö tällaisia löytyy vai pitääkö kehittää joku uusi pintamateriaali. Nykyiset sytykkeet ovat 3mm:n paksuisina hieman liian paksuja rakennuksen seinälaudoiksi. Paksummat pintalaudat myös nostavat talon kokonaispainoa jonkin verran. Joka tapauksessa runkorakenne tulee olemaan täysin samanlainen kuin edeltäjässään. Seinälaudoituksen saan varmasti jollain tavalla ratkaistua.
Talon pohjakuva on hyvin samankaltainen kuin siinä mallitalossa. Saunan ja pesuhuoneen sijasta alakertaan tehdään kaksi makuuhuonetta. Tupakeittiö on yhtä tilaa, josta portaat nousevat kattoparvelle. Olohuoneen tupakeittiön katto on auki harjaan asti joten yläkerran makuutila on tupakeittiöön avautuvana parvena, ainakin tässä suunnitteluvaiheessa. Projekti elää varmastikin edetessään mutta perusrakenne säilyy tämän kaltaisena. Mittakaavassa 1:12 tämän talon mitoiksi tulee 60x35 cm ja kokonaiskorkeus hieman yli 50 cm sokkelin korkeudesta riippuen.
Sahani onkin jo kohta kuukauden päivät odotellut uutta purtavaa, jota ensi viikolla sitten jo pääsee kokeilemaan.

3 kommenttia:

Anneli Vuolle kirjoitti...

Hei ja onnittelut, onpa aika monta taloa jo! Minä olen pähkäillyt omien rakennelmieni kohdaalla myös tuota lautaverhoilua, miten sen tekisi, ettei talojen paino tule ihan mahdottomaksi. Olen keräänyt kirppareilta bambu-tabletteja, ne olen "hajoittanut, kangaspohjaiset liottanut rimat irralleen. Voi olla bambu-rimaa sellaisenaankin saatavana. En tiedä vielä, teenkö toiseen taloon kuitenkin rapatun pinnan liimalla ja hienolla hiekalla + maali. Mielenkiintoisia nämä "nukkishankkeet", menestystä edelleen ja hyvää alkanutta vuotta!

Jorma kirjoitti...

Hei Anneli, Niitä bambutabletteja minäkin olen ajatellut lähteä metsästämään, kunhan kaupat aukeavat. Ne 2mm:n paksuiset Biltemasytykkeet olivat mielestäni ihan hyvä ratakaisu, mutta luulen ettei niitä enää löydy. Katsotaan miten äijän käy. PAino näissä on aina sellainen tarkkailtava asia. Ei ole kiva jos talo on niin tukeva ettei sitä jaksa enää siirtää minnekään.

AwaludinUser kirjoitti...

hard to believe I am very happy to be joined commented here, it makes an experience for me si iom
ruwaidah herbal,pengobatan untuk sembuhkan gagal ginjal akut,obat penghilang nyeri punggung tradisional,tips alami mengangkat sel kulti mati di wajah,obat pereda vertigo tradisional,pengobatan tradisional penyakit pneumonia,obat pereda sakit pinggang tradisional,obat pereda asam lambung tinggi tradisional,pengobatan tradisional kanker nasofaring,pengobatan tradisional paru-paru kering,pengobatan tradisional mata bintitan,pengobatan tradidional penyakit hepatoma,pengobatan tradisional kuku cantengan,obat pelebur batu ginjal tradisional,cara menyembuhkan alergi seafood,obat adenomysosis tradisional,pengobatan tradiisonal penurun darah tinggi hipertensi,pengobatan tradisional cerebral pallsy,cara menghilangkan melasma secara alami,cara mengatasi disfungsi seksual,cara alami menyembuhkan dermatitis,bahaya penyakit wasir berdarah,agen resmi green world,obat penghilang benjolan di payudara tradisional,multivitamin alami pengencang kulit wajah,obat penghilang benjolan di ketiak tradisional,obat penghilang kista di payudara tradisional,obat pereda tekanan darah tinggi tradisional,obat pereda pegal linu tradisional,pengobatan tradisional multiple myeloma,pengobatan tradisional penyakit gerd,cara mengobati penyakit bronkiektasis,pengobatan tradisional tumor di wajah,cara meredakan nyeri haid (dismenore),pengobatan tradisional demam tifoid (tipes),cara mengobati fibrokistik payudara,cara alami menyembuhkan cacar air,cara mengobati dermatitis seboroik,cara mengobati penyakit mata konjungtivitis,cara mengobati pneumotraks,cara menyembuhkan batuk rejan,cara mengobati polip kolon,resep mendapatkan tubuh langsing yang ideal,cara mengobati sindrom oairum polikistik,cara mengobati radang selaput otak