Translate

maanantai 2. joulukuuta 2013

Hieman lisää talon 47 valoista

Otin sein oikosulkuvikaisen lattialampun pois ja korvasin uudella. Nyt talo alkaa olla lopullisessa kuosissaan. Taloon löytyi hieman kalusteita nurkistani ja huomasin ainakin sen että aika pieni tästä laatikkotalosta tuli. Laatikon mitat olivat 30x40x22 cm ja koko talon korkeudeksi tuli noin 60 cm. Siitä tuli, melko pienellä ponnistuksella, tällainen pikkusievä 3 kerroksinen talo.

 Talo 47 valmiina, enää takakansi puuttuu

 Keittiö
Keittiöön mahtui juuri ja juuri hella ja pieni pirttikalusto. Lamppu on tehty jostain pesuainepullon korkista ja kiinnitetty kattoon bilteman rimoista valmistetun johtokourun avulla. Myös hella on yhdistetty talon sähköverkoon. Hellan sisällä on vilkkuva led kynttilä ja hieman puita.
 Makuuhuone

Makuuhuneessa valopisteitä on kolme kattolamppu joka on nipsaistu jostakin koristevalosarjasta. Jalkalamppu on tehty nukkestatiivista, Tiimarin mehupillistä ja Tiimarin poistokorista löytyneestä paperinarupallosta. Pönttöuunissa vilkkuu valo alakerran hellan tapaan.

Kylpyhuone

Kylpyhuoneen kattovalo on otettu valmiista koristevalosarjasta ledeineen. Terassin lyhty ei ole ihan mittakaavassa, mutta kuitenkin sen verran söpöisen pini että ripustin sen roikkumaan terassille. Se on löytynyt tarjoustalosta "telttavalon" nimisenä. Se oli alunperin paristokäyttöinen mutta otin paristot pois ja liitin sen muuhun sähköverkkoon. Peilivalo on tehty sijoittamalla yksi led muovisen silmätippa-ampullin sisään.
Yläkerran valaisimet kiinnitin talon tukirakenteisiin ja piilotin johdot kurkihirteen liimatun muovisen suojakourun alle.

Tässä talossa virtalähteenä on ajastimella varustettu paristokotelo, jonka olen aikaisemmin ottanut jostakin koristevalosarjasta kun valot sattuivat olemaan täysin väärän värisiä (violetteja) Valopisteita on kaikenkaikkiaan 8 kpl joten tällainen paristovirtalähde riittää varsin hyvin syöttämään sähköt koko taloon.

Seuraavaksi hyökkään sitten niiden pienempien talojen kimppuun ja laittelen kaikkiin takaseinät samalla kertaa. Otan sitten perhepotretin taloista, jos ne ehtivät tulevan viikonlopun myyjäisiin.

Ei kommentteja: