Translate

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Takkakokeilu

Pitihän sitä noita-akan takkaa kokeilla tehdä. Tässä takassa lisäsin tavalliseen led kynttilään punaisena vikkuvan ledin, jolloin takassa on sekä keltainen että punainen liekki, jotka vilkkuvat eri tahtiin.
Noita-akan takkakokeilu

Itse takan tein pienistä polystyreenin palasista kuin kiviä latomalla ja maalasin koko komeuden harmaaksi. Lisäsin vielä takkaan padan, joka on tehty deodorantti rollin korkista ja kuparilangasta ja jonka sain mukavasti roikkumaan tulen päälle. Siinä voi sitten keitellä vaikka sammakkosoppaa. 
Nyt se on ainakin synkempi kuin kaikki pikkuiset takat, joita olen suunnitellut lähinnä tavallisiin nukkekotiympäristöihin.

Kahdella ledillä tuli vilkkuu vähän aidommin kuin yhden kynttilän avulla.

Käytin alkuperäisen kynttilän paristokoteloa runkona, jolloin pariston voi vaihtaa yhtä helposti kuin muissakin takoissani.

Pienenä välityönä viimeistelin hieman valaisinkokeilustatiiviani ja sain samanaikaisesti kokeiluun 12 erilaista led valaisinta, joita voi käyttää nukketaloissa. Otan koko setin sellaisenaan mukaani myös sinne Snadiin, työpajassa käytettäväksi havaintovälineeksi.

 Tämä alkaa olla kuin valaisinkaupan näyttely

Jokaisen valaisimen voi kytkeä yksitellen päälle, kiitos Brian Stevensiltä hankitun kytkentäalustan.

Ei kommentteja: