Translate

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pari sanaa tekniikasta, piti vähän miettiä itsekin


Kun onnistuin saamaan oman mökkini valot vilkkumaan lienee aiheellista sanoa pari sanaa ledien käytöstä valaistukseen. LEDit (Light Emitting Diodes) ovat melko uusi valonlähde, jotka tulevat todennäköisesti ratkaisevasti muuttamaan valaistusta tulevaisuudessa, jo nyt led valoja käytetään monissa sellaisissa paikoissa, joihin ei aiemmin ole juurikaan valoja laitettu. Portaita ja kaiteita on helppo valaista ledeillä. Keski-Euroopassa näkee että erilaisia jälkäkäytävämerkintöjä on jo hoidetty ledeillä. Niiden käyttö on vain mielikuvituksesta kiinni.

Ledit poikkeavat muista valolähteistä siinä, että nämä puolijohdekomponentit alkavat tuottaa valoa jo noin 1-1,5 V:n jännitteellä ja niiden käyttö on turvallista lähes millaisissa kohteissa tahansa. Keskityn seuraavassa ainoastaan näissä nukketalo- ja muissa pienoismalliasennuksissa vastaan tuleviin ratkaisuihin ja jätän ammattisovellukset omaan arvoonsa. sillä valotehon puristaminen pienistä puolijohdekomponenteista on vielä aktiivisen kehitystyön kohteena ja uusia sovelluksia syntyy lähes päivittäin.

Ledien kaikissa peruskytkennöissä käytetään tasajännitelähdettä jännitelähdettä, joka voi olla akku, paristo tai tasasuuntaava muuntaja, sekä etuvastusta, joka periatteessa tarvitaan jokaiselle yksittäiselle ledille suojaamaan liian suurelta virralta, joka voi tuhota komponentin.
Ledikohtaisia etuvastuksia käytetään kaikissa ammattikäyttöön tarkoitetuissa asennussarjoissa ja esimerkiksi led valoteipeissä, joissa vastukset on integroitu teipin johdotukseen. Tällä taataan se, että ledien kirkkaus on täysin lukumäärästä riippumaton eikä yksittäisen ledin palaminen vaikuta muiden kirkkauteen.

 Ledien kytkentä (kirjasta Dolls House ABC)

Halvoissa koristekäyttöön tehdyissä valosarjoissa tästä vaatimuksesta on kustannussyistä tingitty ja yleensa koko 10-20 ledin sarja on suojattu yhdellä sarjavastuksella joka on sijoitettu joko muuntajan tai paristokotelon yhteyteen.

Paristovalosarjan kytkentä

Käytännössä nämä sarjat ovat juuri niitä joilla voi itse rakennella helposti valaistusta joko pienoismalli-interiööriin tai nukketaloihin. Sarjasta voi yleensä käyttää juuri niin monta lediä, kuin omaan sovellukseensa haluaa, tarvitsematta puuttua sen kummemmin etuvastuksiin.
Ledien liittäminen sokeripalaan

Sarjasta voi yksi kerrallaan nipsaista ledin irti, valmistaa siitä haluamansa valaisimen johtimineen ja kytkeä takaisin virtalähteeseen kiinni. Jatkojohdot kannattaa yleensä kiinnittää juottamalla, vaikka ihan kierreliitoksetkin toimivat, jos juotosvälineitä ei ole käytettävissä. Itse asentelu on todella turvallista, sillä käytettävät jännitteet ovat pieniä, yleensä 3V:n ja 12V:n välillä, sarjasta riippuen. 

Kokeilin valaisimen valmistamista myös askartelumassasta. Pyörittelin massasta jalkalampun jalan, jossa oli valosarjasta irroitettu led johtimineen sisällä . Tämä yhdistelmä kesti hyvin massa tarvitseman 100 asteen lämpötilan. Lampun varjostimeksi laitoin Tiimarista löytämäni pikkuisen koriste narukerän. Myöhemmin liitän valaisimen mukaan nyt valmisteilla olevaan mökkiini

Kytkettäessä on vain huomioitava ledien puolijohdeominaisuus, sillä ne johtavat virtaa vain yhteen suuntaan ja napaisuus on tärkeä. Jos valo ei syty, kun laittaa johtimet kiinni, yleensä vain johtimien vaihto keskenään riittää korjaamaan vian. Johtoja voi turvallisesti kokeilla kumminpäin tahansa, sillä väärä napaisuus aiheuttaa vain sen, että lamppu ei syty.

Oman mökkini valojen vilkkuminen aiheutui siitä, että kytkin siihen varsinaiseen valaistussarjaan myös vilkkuvia ledejä (Uuni ja Hella), jotka alkoivat kuormittaa koko talon sähköverkkoa epätasaisesti. Kun koko valaistusta varten paristokotelossa oli vain yksi etuvastus, alkoi koko valaistuverkon jännite heilua uunin vilkutuksen tahdissa.

Valot eivät enää vilku

Sain vian korjattua sillä, että kytkin uunille ja hellalle omat erilliset etuvastukset, jotta ne eivät kuormita valaistusta omaan tahtiinsa. Tällä ratkaisulla sain vian korjattua. Samaa ratkaisua kannattaa käyttää, jos jostain syystä joku valaistusverkkooon kytkettävä led aiheuttaa koko valaistuksen himmenemisen tai jopa sammumisen. Silloin tällaiselle ledille kannatta laittaa erillinen etuvastus tai jättää sellaiset ledit kokonaan käyttämättä. 

2 kommenttia:

Paivinblogi kirjoitti...

Kiitos tästä infosta, ledit alkavat nyt todella kiinnostaa. Olin ajatellut jättää remonttikohteeni ilman valoja, mutta tämä ratkaisu on turvallinen myös lasten leikeissä?

Jorma kirjoitti...

Lapsille minä näitä alunperin aloin tehdäkin koska kestävät hyvin ja toimivat tosi turvallisilla jännitteillä. Ensimmäisten, 2000-luvun alkupuolella, lapsille tekemieni talojen valot ovat vielä täysin toimintakuntoiset.