Translate

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vitriinivalo, vinkki sadepäivien varalle

Viimeisen mökin valmistuttua alkoivat tavarani olla niin pitkin huushollia, että piti alkaa keräillä niitä jo talteen mahdollisia seuraavia projekteja varten. 


Vitriinikaapin nukketalovarasto

Tyhjentäessäni huoneessani olevaa vitriinikaappia nukketalotavaroita varten hoksasin yhtäkkiä, että kaikki tavaroita ei olekaan pakko vain tunkea äkkiä kaapin perälle piiloon.
Ympäri taloa levinneistä tavaroistani löysin pätkän rautakaupan muovista kulmavahvikelistaa ja kokeiluihini käyttämääni led valonauhaa. Leikkasin näistä äkkiä yhteen hyllyväliin sopivat pätkät. Liimasin valoteipin kulmavahvikelistan sisäpintaan ja koko lystin kaksipuoleisella teipillä hyllyvälin kattoon. Kulmavahvikelistaa käytän lähinnä häikäisysuojana, jotta kirkkaat ledit eivät loista suoraa silmille. Saman ratkaisun toteutin siiinä talossa 44, jossa valmistin itse ne listat niistä bilteman rimoista, kun olin unohtanut, että tällaisia listoja saa valmiina rautakaupoista.

Kulmalista ja valoteippi

Poraa piti käyttää sen verran, että porasin sähköjohtoa varten reiän kaapin takaseinään. Sitten vain muuntajan pistoke seinään ja nyt minullakin on oma nukketalo, jossa voin helposti kokeilla erilaisia ratkaisuja samalla, kun saan edes osan romuistani varastoitua melko siistillä tavalla.
Uusiutunut varastokaappi

Tavaroiden järjestelyyn tuli pieni tauko, mutta päätin jo laittaa toiseenkin hyllyväliin samanlaisen valon kun nyt vielä vähän järjestelen lisää.
Tässä kaapissa huonekorkeus on hieman suuri nukketaloksi, mutta ei oikeastaan haittaa sillä nyt on helpompi kokeilla erilaisia juttuja, kun tässä talossa on ainakin tilaa.
Asennus oli niin helppo ja nopea, että voin suositella muillekin nukkisharastajille yhtenä vaihtoehtona saada taloonsa valot.

Ei kommentteja: