Translate

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Ikkunoita, ikkunoita, ikkunoita...

Nyt kun materiaalit oli hankittu oli hyvä lähteä tekemään ikkunankehyksiä, joita taloon tulee paljon. Vanhasta kokeumuksesta tiesin, että niiden jättäminen viimeiseksi on turhan tuskastuttavaa puuhaa, kun talo olisi jo muutoin valmis ja odottaa vain ikkunoitaan.

Ikkunoita alkaa olla paljon, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi



Valitsin mallin jossa on suorat, ei jiiriin leikatut, puitelaudat. Tällä tekniikalla onnistuminen on hieman varmempaa. Näissä suorissakin tein nyt yhden susikappaleen ennenkuin osat alkoivat onnistua. Jiiriliitosten kanssa voi aina varautua muutamaan susikappaleeseen. Kerran olen onnistunut tekemään kymmenen ikkunan puitteet siten, että sahasin kaikki jiirillitokset väärinpäin ja koko sarja oli tehtävä uudelleen.

Olin tehnyt niitä aihioita näppituntumalla mielestäni riittävästi laskematta sen kummemmin. Onnistuin aika hyvin arvauksessani, sillä ikkunoita on nyt kolmetoista, kun 14 ikkunaa tarvitaan. Se yksi susikapple slittänee materiaalin loppumisen. Joka tapauksessa joudun tekemään lisää puiteaihioita myös ulko-ovia varten, joten tämä osa projektista vielä jatkuu.

Ovia ja ikkuna kuivumassa

Ikkunapuitteiden liimausten kuivuessa aloin myös koota ovia näistä samoista rimoista. Tällaisten liimaovien on hyvä kuivua kunnolla ennen kuin niitä lähdetään saranoimaan kehyksiinsä. Kehys on myös hyvä rakentaa oven ympärille eikä päinvastoin.
Ovesta näyttää tulevan 1:12 taloihin melko sopivan kokoinen (6,4x16cm), kun liimaa neljä lautaa toisiinsa ja valitsee oven korkeudeksi noin 10 rimaa. Ovia voi hyvin tehdä myös vanerista tai MDF levystä.

Ei kommentteja: