Translate

tiistai 19. helmikuuta 2013

Harjannostajaisia voi jo viettää

Talo nousi nopeasti harjakorkeuteensa. Sisätilojen hirsiseinät ovat jo valmiit, vain väliseinä ja kalusteet puuttuvat. Hirsien vuoleskelu selvästi auttoi seinien ulkonäköön. Tällainen pikkupojan satunnainen veistäminen näyttää tuottavan luonnollisimman jäljen. Ei tule liian säännöllistä kuviointia.

Hirsiseinät koottuina

Kokosin hirsikerrokset tukirimoituksen väliin, mutta en kuitenkaan liimannut kiinni, jolloin koko syntyneen seinän voi vielä irroittaa helposti.
Tällaisessa tikkurakentamisessa on myös se etu että ikkuna-aukot syntyvät pelkällä sahalla. Ikkunoiden kohdalla käytetään vaan lyhyempiä hirrenpätkiä.

Ulkolaudoitus syntyi samaan aikaan kun hirsikerrokset seinissä nousivat. Ulkoseiniin käytin niitä bilteman tikkuja, jotka liiman kanssa sitoivat hirsikerrokset toisiinsa. Muitakin ohuita rimanpätkiä voi hyvin käyttää, jos haluaa lautaisen ulkoseinän. 
Hirsiä voi tietenkin pinota myös halkaisematta, silloin ne vaan täytyy liimata toisiinsa kiinni, jolloin ulkoseinästäkin tulee hirsipintainen. Liimausalustan tulee olla tasainen, jotta tällainen seinä säilyy suorana.
Jos oikein haluaa olla pedantti ja käyttää paljon aikaa, voi hirsitaloon tehdä kulmasalvoksetkin pienoiskoossa. Silloin talo syntyy hirsikerros kerrallaan eikä mitään tukirakenteita eikä ehkä liimaakaan tarvita.

Talon ulkolaudoitus puuvalmiina

 Vintin lattialaudoitus hahmottumassa

Vinttikerros on lattian osalta vielä täysin kesken. Huomasinkin tässä vaiheessa, että tällaiseen mökkiin on helppo tehdä myös nukkumaparvi, jos jättää tuvan joko kokonaan tai osittain kattamatta. Vanhoissa mummon mökeissä tällaisia parvia ei tietenkään ollut, joten laudoitan vintin lattian kyllä kokonaan.

1 kommentti:

Eija kirjoitti...

Mahtava hirsitalo tulollaann!