Translate

lauantai 23. tammikuuta 2016

TALO 65 - Koeseinä syntyy

Tähän taloon haluttiin ulkoseinään pystylaudoitus kuten edeltäjäänsäkin. Taloon 62 olin tehnyt laudoituksen puolittamalla seinälaudoiksi mittakaavaan 1:12 liian leveitä (16 mm) Bilteman sytykelastuja. Sillä hetkellä minulla oli 2mm:n paksuisia sytykkeitä, jotka olivat käyttökelpoisia 3mm:n kovalevyn päälle liimattaviksi. Nykyisin kaikki sytykkeet näyttävät olevan noin 3 mm:n vahvuisia joten lähdin etsimään muuta ratkaisua.
Aiemmin olin johonkin taloon piirtänyt laudoituksen ulkoseinän pintaan lyijykynällä ja lakannut päältä. Nyt kuitenkin halusin tehdä laudoituksen mutta välttää liiaksi toisiinsa liimautuvia lautoja.
Suorakylkiset rimat liimautuvat parhaimmillaan niin tiiviisti toisiinsa, että rimoista tehty seinä saattaa maalattuna näyttää yhtenäiseltä pinnalta. Nyt valitsin samat bamburimat, joita olin käyttänyt lattioihin.
Bambusäleet ovat noin 1mm:n vahvuisia ja kukin rima on nurkistaan pyöristetty. Leveydeltään nämä vastaavat bilteman rimoja eli puolitettuna niistä syntyy hyviä 8mm leveitä seinälautoja.
Kun lautoja oli syntynyt riittävä määrä, tein yhden koeseinän johon liimasin lautoja paikoilleen. Koeseinä on tarpeellinen, jotta voin varmistua lopputuloksesta ja pääsen valmistamaan oikeanvahvuisia ikkunan ja oven puitteita.
Laudat on syytä puristaa tiiviisti seinäpintaan liiman kuivumisen ajaksi ja varmistaa, että seinäkappaleesta tulee myös suora. Seinäkappaleet voi puristaa levyjen väliin kuivumaan tai kuten tässä tapauksessa hyödynsin pilalle menneitä kattotuoleja puristuksen apuna. Seinä vaikutti onnistuneelta, joten taloprojekti saa nyt hieman aikaa jämähtää paikoilleen sillä alan seuraavaksi tehdä lisää lautaseiniä sekä ovia ja ikkunoita tällaiseen, noin 4,5 mm paksuun, seinään sopiviksi.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Näyttää hyvältä!

Jorma kirjoitti...

Kiitos, olen itsekin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Niissä sytykerimojen halkaisussa meni sahaus osittain hukkaan, kun pinnasta tuli paikkapaikoin hieman liian sileä.

obi duatilu kirjoitti...

hard to believe I am very happy to be joined commented here, it makes an experience for me si iom
pengobatan untuk sembuhkan rabun jauh,obat penetral asam lambung tinggi tradisional,obat gondok,cara menurunkan berat badan tanpa diet ketat,obat penyakit anemia aplastik tradisional,pengobatan untuk sembuhkan tbc kelenjar,pengobatan untuk sembuhkan infeksi saluran kemih,cara mengobati peradangan pada sendi lutut,obat penghilang jerawat di punggung dan dada tradisional,cara menghilangkan benjolan di leher sebelah kanan,obat penggumpalan darah di kepala tradisional,obat penghilang benjolan di kepala tradisional,cara jitu membersihkan jerawat batu pada wajah,cara jitu atasi kulit kering dan kasar pada wajah,cara jitu membersihkan komedo membandel pada wajah,cara ampuh mengatasi minyak berlebihan pada wajah,cara alami mengelupas sel kulit mati pada wajah,suplemen untuk menghaluskan kulit wajah,cara mengatasi warna kulit tidak mereata,cara alami membersihkan melasma pada wajah,cara menyembuhkan luka diabetes tanpa amputasi,obat penghilang keloid bekas tato tradisional,pengobatan untuk sembuhkan kanker kulit melanoma,pengobatan untuk sembuhkan asma akut dan kronis,obat infeksi kelenjar air liur tradisional,pengobatan untuk sembuhkan gagal jantung,obat penghiloang kista ginjal tradisional,obat penghilang perut kembung dan begah tradisional,obat mata floaters tradisional,obat penghilang benjolan di bawah dagu tradisional,obat pereda radang gusi tradisional,obat pereda nyeri punggung tradisional,cara mengatasi kelainan tulang lordosis,cara mudah dan sehat membakar lemak di perut,suplemen pembakar lemak tercepat,