Translate

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tapetointia talossa 53

Nyt, kun portaat ja ikkuna-aukot on tehty, voi talon tapetoinnin jo aloittaa. Useimmiten teen kyllä väliseinätkin valmiiksi ennenkuin alan tapetoida talo. Nyt vain tuntui olevan oikea hetki laitella ensimmäisiä tapetteja paikoilleen. Tässä kuitenkin menee aina vähintään koko päivä, sillä tapettien on syytä antaa kuivua paikoilleen ennen aukkojen leikkaamista.

 Tapettiliisteriä saa rautakaupoista valmiiksi sekoitettuna

Olin merkinnyt päätylevyihin lattioiden ja portaikon paikat, joissa tapetin voi vaihtaa erilaiseksi.
Ensimmäinen takaisku tuli, kun avasin jo viisi vuotta palvelleen liisteripurkkini. Pohjalla ollut pieni liisterin hippunen oli kuivunut purkin pohjaan. Rautakaupat ovat tietenkin nyt sunnuntaina kiinni, joten täytyy kehittää toinen keino.
Laitoin pensselin veteen kuivuneeseen liisteripurkkiin ja levitin puuliimaa tapettien kohdalle levyihin tällä märällä pensselillä, jota olin aiemmin käyttänyt liisterinlevitykseen. Tapetit tarttuivat tälläkin menetelmällä levyihin ihan hyvin. Joskus puuliimaa käytettäessa saattavat mustesuihkutulostimella tehtyjen tapettien värit alkaa levitä. Nyt oli käytössä aitoja tapetteja, joten tällaista huolta ei ollut.

Tapetit tarttuvat myös puuliimalla

Liimasin kunkin kerroksen tapetit levyn reunojen ja ikkuna-aukkojen yli ja jätin sitten rauhassa kuivumaan.

Tapettiliimausten kuivuttua oli helppo leikata terävällä veitsellä ikkunaaukkojen kohdalta tapettiin aukko. samoin leikkasin kaikki levyreunojen yli tulevat tapetit pois. 
Leikattuihin aukkoihin sai ulkopuolelta liimattua ennalta valmiiksi tehdyt ikkunapuittet. Tämän jalkeen ei tarvinnut kuin liimata myös ennalta tehdyt vuorilaudat peittämään ikkuna-aukon reunat sisäpuolelta.
 Ikkunan vuorilaudat leikattiin portaiden mukaan.

Tässä vaiheessa huomasin, että olin sovittanut portaita paikoilleen ylösalaisin. Nyt ikkuna-aukolle näytti syntyvän hieman enemmän tilaa. Onneksi en vielä ollut laittanut kaiteta vielä paikoilleen, nyt ne saa ainakin laitettua oikeinpäin.
Pieni takaisku tuli keittiön kukkatapetin kanssa olin liimannut portaiden taakse tulevan tapetin ylösalaisin. Päätin olla tekemättä sille enää mitään sillä tapetin vaihtuminen jää portaiden taakse piiloon. Näissä tapettivuotien suunnissa kannattaa olla tarkkana varsinkin jos käyttää kalliita nukketaloihin tarkoitettuja ostotapetteja.
Tästä talosta näyttää tulevan pikkuvirheiden oppikirja, mutta toivottavasti siitä on hyötyä tulevaisuudessa niin itselleni kuin muillekin.

Ei kommentteja: