Translate

torstai 20. kesäkuuta 2013

Seinät on tehty

Lattialankkujen liimaus kannattaa kuivata painon alla

Kun olin saanut vuoleskeltua hankkimistani rimoista nurkat pois alkoi mökki nousta melkoista vauhtia. Ikkunoiden kooksi valitsin 6 hirren mittaa eli 9cm. Tälloin päätyseinien ikkunat tulivat keskelle taloa, kun sahasin ikkunakohdan hirret 9 cm:n mittaisiksi. Käytännössä huomasin vasta ikkuna-aukkojen valmistuttua ne olisivat tällaisessa mökissä saaneet olla pienemmät, 4 tai 5 hirrenmittaa olisi hyvin riittänyt, sillä nyt aukot ovat jo ehkä vähän tyyliin sopimattoman suuret. 
Luonnossa näin suuria ikkuna-aukkoja 110x110 cm näkee ainoastaan kesämökeissä. Vanhojen mökkien ikkunat ovat selvästi pienempiä. En kuitenkaan aio ottaa enää seiniä auki joten saa kelvata. Kannattaisi vaan skitsailla kuvia enemmän ennen sahauksia.

Takaseinälle tein nurkkahirsistä vain 8 cm:n mittaiset, jotta ikkunat eivät olisi aivan kiinni toisissaan. Takaseinät pitkiin hirsiin tein uuden tukikepin paikan keskelle hirsiä samoin kuin ikkunoiden väliin tuleviin hirrenpätkiin. Rakensin seinää hirsikerros kerrallaan, joten hirret oli syytä tukea suoriksi liiman kuivumisen ajaksi. Suoran seinän olisi tietenkin voinut myös koota tasaiselle alustalle kokonaisena ja liimata vasta tämän jälkeen koko seinän paikoilleen. Silloin pelkkä painon alla kuivuminen olisi riittänyt pitämään seinän suorana.

Minulla oli kuitenkin kova into päästä kokeilemaan uutta kelo-sävyistä pinnoitettani, joten halusin rakentaa mökin suoraa pystyyn. näin pääsin mahdollisimman pian vanhentamaan tuoreet puupinnat vanhan kelohirren sävyisiksi.

Lattian tein nopeasti näistä bilteman sytykkkeistä ladoin ne limittäin lattiaponttien päälle siten että aina joka toinen lauta oli täysimittainen, jolloin sahaamistyö jäi vähemmäksi, vain puolet laudoista pitikatkaista. Pätkät käytän ikkunapuitteiden valmistukseen. Lattian alle jouduin laittamaan ylimääräiset pontit sillä huomasin vasta tässä vaiheessa, että lautojen päät ovat tällä tekniikalla jäämässä tyhjän päälle. Hieman ahkerampana olisin sahannut laudat niin, että liitokset olisivat osuneet alkuperäisten ponttien päälle.

Hieman säälitti lähteä tuhrimaan kaunista tuoretta puupintaa maaleilla, mutta kun halusin kokeilla kelohongan ilmettä piti se mökki sitten vaan maalata. Vetelin samalla kelosävyllä myös lattiat. Saa sitten nähdä jääkö se lopulliseksi valinnaksi. Nyt mökki kuitenkin vaikuttaa, sisäpintojen osalta vanhalta, mikä oli tavoitekin.


Ulkohirret vedän punamultasävyisiksi ja ryhdyn sitten suunnittelemaan väliseinän paikkaa ja yläkerran rakennetta.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hirret alkavat kasaantua toistensa päälle

Saatuani mökin runkorimat sahattua aloin kasailla mökkiä pääty kerrallaan. Päätin tällä kertaa hieman varmistella, että hirsiseinistä tulee suorat, kun ei ole laudoitusta tukemassa hirsirivistöä. Päätin sijoittaa hirsiseinien sisälle erilliset tukikepit jotka osaltaan takaavat, että hirsirivi pysyy suorassa, vaikka hirret liimataan vain toisiinsa ja päädyistään tukikehikkoon.

Hirret pinotaan tukirimojen väliin

Löysin tukikepeiksi puisia n 3,5 mm paksuja sasliktikkuja, kukkakepit käyvät yhtä hyvin. Jokaiseen hirteen tuli päätyihin porata reikä tukikeppiä varten. Tätä työtä varten tein 
aputyökalun parista rimanpätkästä ja vanerin palasta, joista liimasin shaploonan, johon kukin hirsi voidaan laittaa poraamista varten paikoilleen.




 Apureikien poraaminen hirsiin
Työkalulla voi taata, että kaikki reiät ovat samalla etäisyydellä hirren päästä ja reikä keskellä hirttä. Tämä shaploona helpottaa myös sillä tavalla, että hirsiä voi porailla sitä mukaa kun niitä saa sahailtua, eikä jokaista reiän paikkaa tarvitse mittailla erikseen. Reiän suuruudeksi valitsin 4,5 mm, jotta pienet epätarkuudet porauksessa tulee huomioitua eikä hirsi tarvitse pakottaa paikoilleen.
 Päätyseinä alkaa nousta

Hirsiä voi nyt alkaa liimailla hirsi kerrallaan paikoilleen ja vähitellen runkorimojen väli täyttyy hirsistä ja mökki nousee melkeimpaä huomaamatta. On tietysti hyvä katsoa mihin kohtiin tulevat ikkuna-aukot ja lopettaa kasaaminen ennenkuin täysimittaiset hirret vaihdetaan aukon kohdalla lyhyempiin. Tässä tapauksessa laitoin ikkunat keskelle päätyseinää, jotta molemmat ikkunahirret voivat olla samanmittaisia. Se nopeuttaa aika paljon valmistamista.


 Seinät nousevat silmissä

Hirsipinon kasvaessa kannattaa pinoa puristaa kuivumisen ajaksi kasaan sekä tukea liimaus runkorimoihin, jotta seinä säilyy suorana.
Tällainen hirsitalon kokoaminen tuntuu olevan ihan hauskaa sadepäivien viettoa. Nyt kuitenkin täytyy pitää pieni tauko ja siirtyä 1:1 asuntomme terassin kunnostukseen kun tuntuu, että säät sen taas sallivat.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Mummon mökki saa seuraajan, talo 45 alkaa nousta

Surtuani pari päivää edellisen talon surkeata kohtaloa totesin, että työ lienee parasta terapiaa ja aloin hahmotella seuraavaa taloa. Suomen posti, Itella, sai kuljetuksessa rikottua talon, jota lapset eivät leikkiessään saaneet rikki.

Aloin jo hahmotella seuraavaa taloa. Edellinen mummon mökki oli alunperin luvattu seniorien arpajaispalkinnoksi Hämeenlinnan elomessuille, mutta löysikin yllättäen uuden kodin, joten ei muuta kuin uutta tekemään. Kävimme tässä välillä kesäretkellä Hollolassa ja huomasin, että myös asuinrakennuksissa on näköjään vedetty punamulta suoraa hirsiseinän pintaan, joten päätin nyt kokeilla laudoittamattoman hirsimökin valmistamista.

Ateljee Asta Pulkkisen pihapiiriä

Olin saanut juuri sopivasti purkillisen Tikkurilan "Kelo" sävyistä puunkäsittelyainetta jota nyt aion kokeilla talon sisäpintojen käsittelyyn. Hollollassa nähdyn pihapiirin vuoksi aion käsitellä ulkopinnat punaisella, sillä te tekee mökistä asutumman näköisen kuin kelopinta, joka sopii ehkä paremmin latoihin ja kesämökkeihin.

 Tämän talon aion tehdä pelkästään liimaamalla

Uuteen mökkiin luonnostelin ja rakensin nopeasti rungon, hieman vanhoja kuvia modifioimalla. 
Pidensin hieman pystyrimoja, jolloin vinttikerroksesta tulee parin hirren verran korkeampi kuin edellisessä mökissä. Aion rakentaa talon liimaamalla hirret pystyrimojen väliin. edellisessä mökissä seinät oli kiinnitetty laudoituksesta ruuveilla talon runkoon ja iroitettavissa myömempiä sisustustöitä varten nyt päätin liimata seinät suoraa paikoilleen ja käsitellä kaikki sisäpinnat tällä "Kelo" sävyllä. Katsotaan sitten miltä lopputulos näyttää


 Mökin rakennusmateriaalina on 15x15 cm höylätyt mäntyrimat

Nyt kun suunnitelma ja talon runko ovat jo olemassa, voin aurinkoisina päivinä rauhassa vuoleskella höylätyistä rimoista nurkkia pois ja kasata hirsiä vähitellen talon runkorimojen väliin. Tällä kertaa en ainakaan nyt alkuvaiheessa saa pojanpoikaani apulaiseksi, kun tulee vasta heinäkuun puolivälissä käymään, eikä ehdi nyt tähän mökin alkuvaiheeseen mukaan. Tämä on todennäköisesti helpompi tapa valmistaa pikkumökki, kun hirsiä ei tarvitse halkaista eikä tehdä ulkolaudoitusta. 
Jos jollakin riittää puhtia voi tällaisiin pikkuhirsiin tehdä myös nurkkasalvokset aitojen mökkien tapaan. Siihen en kuitenkaan aio tämän projektin kohdalla ryhtyä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE TEKSTISIVUJENI SEURAAJILLE

 Kaverikin alkaa kyllästyä jatkuvaan rakenteluun

Panin verstaan hetkeksi kiinni ja alan keskittyä uusien projektien suunnitteluun, sillä tilauskirja alkaa jo loppuvuoden osaltakin olla täynnä. Nyt on tarkoitus hieman levähtää ja laitella pihapiiriä kuntoon ja katsella miltä maailma näyttää verstaan ulkopuolella.

 Näin käy, kun ei jaksa täyttää ruukkuja mullalla

Tämä tauko tietysti toteutuu, mikäli sadepäiviä ei tule niin runsaasti, etten malta pitää näppejäni koneista erossa.
Sadepäien aikana aion kuitenkin keskittyä enimmääkseen uuden kirjani taittamiseen, sillä tavoitteena on saada näitä ohjeita myös kansien väliin tulevan kesän aikana. Alan harrastajille virikkeiksi laitan oheen linkin kuva-arkistooni, johon olen kerännyt kuvia tähän asti toteuttamistani taloista.


 Alunperin piti tehdä talot vain lastenlapsille, mutta mopo näköjään hieman karkasi käsistä.

 Talomme terassilla on leppoisa viettää kesäpäiviä.

Leppoisia kesäpäiviä muillekin ja kiitokset saamastani tuesta näiden projektien kanssa!


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

TALO 44, vihdoinkin valmiina

Talon rakennukseen tuli pieni viive, kun vasta viimehetkellä huomattiin että kaikki väliovet puuttuivat. Sinänsä melko pieni homma, mutta liimojen ja maalien kuivumisen odotteluissa menee aina aikaa. 

Talo 44 valmiina, odottamassa paketointia

Tämä oviprojekti piti aloittaa aivan alusta, sillä kaikki ennelta tehdyt puiteaihiot olivat jo menneet ulkoikkunoihin ja oviin eli ei muuta kuin uusia puitteita tekemään. Tässä nyt samalla kertauksena tosi yksinkertaisten ovien valmistus. Puitteet tein kuten jo aiemminkin näistä valmiista rimoista. Ovet leikkasin MDF- levysta ja täällä sisätiloissa sekä povet että puitteet maalattiin valkoisiksi. Sarana taas tämä yksinkertainen ja turvalliseksi koettu naulasarana. Ovi kiinnitetään kehykseen sekä ylä että alareunastaan riittävän ohuella ja pitkällä naulalla. Naulaa varten pitää sekä kehykseen että oveen porata reikä. Naulaamalla ovi yleensä halkeaa olkoon se sitten MDF-levyä tai vaneria. Näissä kuvissa tekemäni oven kehykset ovat hieman liian ylipitkiä sillä sahasin ne kynnyksen kohdalta lopullisiin mittoihin vasta saranoinnin jälkeen. Oven kahvaksi löysin pienet naulat, jotka vain käänsin oven toiselta puolen kahvaksi ja katkaisin terävän naulanpään poikki.

Ovien valmistuttua ne vain liimattiin kehyksineen aukkoihinsa ja sisäpuitteet toiselle puolelle

Valmiissa talossa piti hieman myös kokeilla valmistamieni keittiökalusteiden istuvuutta vasemmalla perinteinen tupakeittiö ja oikealla kokeilu jonka olen tehnyt PC:llä piirtämällä ja laminoimalla printin muovin sisään. Tämän keittiösetin olen sitten vain liimannut puupalikoiden päälle. Myös kontaktimuovia voi kokeilla tällaisten printtien kiinnittämiseen. Taloon näköjään sopii vaikka kaksi keittiötä ja tilaa vielä jääkin.

Talon kaikki portaikot on tehty 50 mm:n polystyreenilevystä sahaamalla. Siitä tarkemmin aiemmilla sivuillani.

Nyt sitten huilitauko ja kesäloman viettoon. 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Talo 44 Maali häämöttää

Loppusuora oli hieman pitempi kuin luulinkaan. Tämä ei ole mitenkään tavatonta sillä aina talon valmistuessa huomaa yhtä sun toista puuttuvan. Kattolevyiksi löysin tähän taloon melamiinipintaista sisustuslevyä, jota ei yleisesti voi suositella nukketalojen valmistukseen sillä muutama kattopala maksoi enemmän kuin koko talon muut puutarvikkeet yhteensä.
Sen siitä saa kun ei katso mistä sahaa. Hieman jäi harmittamaan, että en saanut tehtyä kattoylitystä talon etupuolelle, mutta avautuvat etuseinät rajoittavat aina kattolevyjen pituutta niin, että se jää vähän "töpön" näköiseksi

 Uudet kattolevyt paikoilleen sovitettuna

Nyt talossa on kuitenkin katto ja pääsin vähän kokeilemaan mitä sinne parvekkeelle mahtuu.Parvekkeella voi näköjään ulkoiluttaa vauvaakin tai sitten sinne saa jonkun mini keäasetelman.


 Parveketta voi käyttää ulkoiluun


Olin sen verran innostunut talon valmistumisesta etten lainkaan muistanut että jossain vaiheessa projektia oli puhuttu myös väliovien tekemisestä, eli nyt vain viimeistelytyöt jatkuvat. Täytyi lähteä tekemään vielä muutama laakaovi kehyksineen, joten ei muuta kuin pensseli käteen ja bilteman rimoja maalaamaan, jotta taloon saadaan vielä ovet väliseiniin.

Oven puiterimoja kuivumassa

Aikaa vievintä näissä projekteissa on liimojen ja maalien kuivumisen odottelu. Pieneenkin hommaan menee aina päivä, kun kaikki välivaiheet on odotettava.

Talon ulko-ovi jo kutsuu asukastaan, joka pääsee muuttamaan vasta valmiiseen taloon.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Talo 44. Loppusuoralla mennään, viimeistelytöitä

Talo oli tähdätty valmistumaan kesäkuun alkupäivinä ja nyt on enää pienet viimeistelytyöt jäljellä. Niitä ikkuna-aukkoja oli vielä rutkasti lisää, kun päätin jättää etuseinien teon tähän vaiheeseen, kun talo on muilta osin jo täysin valmis. 


Talo 44 koottuna lopulliseen muotoonsa

Etuseinät on helppo piirtää lopulliseen muotoonsa talon reunoja pitkin, jolloin ne varmasti ovat samanmuotoiset kuin itse talokin. Tätä voi kokeillä tehdä kuvien perusteella, mutta tiedän kokemuksesta, että sitten harmittaa suunnattomasti jos onnistuu sahaamaan etulevyihin johonkin nurkkaan vaikka vain 5mm:n mittaheiton. Näissä nukketalohommissa joskus sirkkelinteräkin tuntuu hieman liian paksulta, kun tarkkaan leikatut levyt eivät istukaan kunnolla paikoilleen.

Ikkuna-aukkojen leikkaamisen jälkeen voi etuseinät maalata julkisivupuoleltaan lopullisen sävyiseksi. Maalin kuivuttaua voi sovitella ja liimata ennalta valmistetut kehykset lopullisiin paikkoihinsa sisäkehykset kiinnitetään vasta sisäpintojen maalauksen tai tapetoinnin jälkeen. Sisäkehykset peittävät hyvin kaikki aukon työstämisessä syntyneet virheet ja mahdolliset epätarkkuudet. Tässä talossa myös sisäpinnat käsiteltiin valkoisiksi.


Etuseinäkappaleet ovat valmiit

Etuseinäkappaleet on saranoitu ikkunasaranoilla, jolloin ne voi myös kokonaan nostaa pois paikoiltaa. Ikkunasaranoita ostaessa kannattaa katsoa saranapussin teksti tarkkaan, sillä oikean ja vasemmanpuoleiset saranat ovat keskenään erilaiset.

Talo alkaa olla lähes tulkoon valmis, mutta ei projektia ilman pieniä takaiskuja. Nyt vaihdoin vannesahaani uuden terän ja innostuin sen hyvästä purevuudesta, että lyhensin toiset kattolevyt kummastakin päästä, jolloin ne eivät enää olleetkaan sopivia. 
Taka isku oli se, että ne olivat viimeiset MDF levyn kappaleet, joita olin säästänyt tämän talon katoksi. Lähin paikka mistä sitä levyä saa lisää on Herttoniemen Stark Helsingissä. Nyt täytyy etsiskellä jotakin vastaavaa täältä Hämeenlinnasta.
Eiköhän tämäkin talo vielä tule valmiiksi.