Translate

maanantai 12. elokuuta 2019

Talot 89 ja 90 valmistuivat - Uudet projektit häämöttävät

Loppukevät ja alkukesä olivat sen verran kiireistä aikaa, että tämän blogin ylläpito on jäänyt aika vähälle. Aulangon tornikahvila valmistui kesällä koristamaan tornikahvion sisätiloja. Nyt alkaa sesonki jo päättyä ja seuraavan kerran taloa pääsee näkemään siellä ensi kesänä.

Tässä kahvio on talviolosuhteissa paikallaan Aulangon näkötornin juurella Hämeenlinnassa.

Tässä lopullinen 1:12 tehty malli, jossa kahvio-osan seinät on tehty läpinäkyviksi ja peitetty plexillä, jotta kahvion asiakkaat eivät pääse järjestelemään talon sisustusta uudelleen. Talo on senäsijoituksen vuoksi ja tilan säästämiseksi toteuttettu vain puolikkaana. Keskiosan harjakatto on saranoitu jotta sinne voi myöhemmin kalustaa vaikka asuintiloja.

Talon valaistus on toteutettu 12V:n led teipillä, josta kuhunkin huoneeseen on kattoon sijoitettu 1kpl kolmen ledin patkiä. Koko taloon syttyy valot samalla kertaa.

Heti edellisen talon jälkeen alkoi aiemmin tekemäni kokeilutalon viimeistely. Tässä talossa kokeilin erilaisia led valoratkaisuja ja led himmentimiä, sillä nykyisten ledteippien valoteho alkaa olla jo ehkä liiankin kirkas nukketalojen sisätiloihin.


Himmennykseen kokeilin sekä mekaanisesti kierrettävää valohimmennintä että kaukoohjattavaa langatonta himmennintä, jotka kumpikin himmensivät valoja varisävyä muuttamatta. Joskus tällaisia kannattanee ottaa käyttöön, jos led valot tuntuvat liian kirkkailta.


Edellisen talon ollessa vielä kesken sain yllättäen kyselyn pystyisitkö tekemään Ritari Siniparran linnan Raumalla esitettävän oopperan lavasteisiin nukketalokokoisena. Mieleeni tuli heti valolokokeilutaloni, jolle ei vielä ollut mitään sen kummempaa käyttöä tiedossa. Polystyreenistä sain helposti linnan muurit ja talo alkoi löytää muotoaan.

Poistin talosta lediteippikokeilun ja varistin linnan paristovaloilla ja samalla tapetoin huoneiden sisäpinnat.
Linnan tuli myös pieni torni polystyreenistä valmistettuna. Tähän linnaan ei tullut mitään muita kalusteita kuin takka, joka myös sai valonsa talon kylkeen kiinnitetystä paristokotelosta. Paristokäyttöisyys sallii talon vapaan liikuttelun projektin erilaisissa markkinointitapahtumissa.


Projektin ollessa vielä kesken huomasin, että Forssan Wanhan ajan lelumessut lähestyvät. Minulla oli pöytä muttei mitään myytävää. Piti äkkiä loihtia muutama pirtin kalusto ja muutama liesi. Kiitos innokkaiden harrastajien kaikki liedet menivät kaupaksi ja ilmeisesti taas pitää tehdä jotain lisää syyskuun Hämeenlinna tapahtumaan.


Myös aiemmin tekemäni hirsinen saunamökki löysi kesän aikana uuden kodin. Tässä talossa sähköt on toteutettu 5v:n jännitteellä, joka otetaan normaalista kännykän USB laturista. Valaisimet on piilotettu kurkihirren sisään sekä saunan kiukaiden alle. Liedessä ja kiukaassa vilkkuu led tuli.

Seuraava projekti Talo no 91 on jo työn alla ja siitä sitten seuraavissa teksteissäni









Ei kommentteja: