Translate

tiistai 9. joulukuuta 2014

Tapetointia ja muuta puuhastelua

Olen yrittänyt ajoittaa töitäni siten, että vaiheet, jotka vaativat liimojen tai maalien kuivumista, voi tehdä mahdollisimman varhain alta pois. Eilinen oli pääosin tapetointipäivä.

 Portaiden sovitus paikoilleen

 Takka tukee portaikon käännöspalaa

Olin tehnyt Polystyreenilevystä kaksi porrasaihiota, joista toisen päätin nyt katkaista ja hetken sovittelun jälkeen tein jäänöspalasta takan joka sopi suotraa portaikon käännöksen alle. Olin jo päättänyt että tähän taloon tulee joku toimiva tulisija. Tällä ratkaisulla takka vie vähiten lattiapinta-alaa kun se sijoittuu portaiden käänksen alle. Nyt muut huoneet voi säilyttää täysin nelikulmaisina.

Ennen tapetointia kannattaa leikata ikkuna-aukot seinälevyihin. Tällä kertaa piti päästä kokeilemaan LIDListä halvalla ostamaani kuviosahaa, vaikka näin ohut levy menisi myös käsipelillä. Saha osoittautui hintansa arvoiseksi. Laser linjaus helpotti työtä ja saha meni myös täysin suoraan. Edellinen halpahallisahani oli täysi susi ja sillä suoraa sahaaminen lähes mahdotonta. ikkuna-aukot syntyivät nyt muutamassa minuutissa ja pääsin heti seuraavaan vaiheeseen.

 Tapetit kannattaa leikata sopivan kokoisiksi ennen kiinnittämistä

Tapetointia varten ostin nyt vaihteeksi kunnon tapettiliisteriä, jolla tapettien kiinnitys oli helpompaa kuin edellisessa talossa käyttämälläni puuliimalla. Tapeteiksi sain mallipaloja rautakaupasta sekä muutan askartelupaperiarkin, joita olin löytänyt Suomalaisen kirjakaupan askarteluosalta. Tässä liimauksessa askartelupaperi käyttäytyi hieman erilailla kuin rautakaupan tapetit. Kipristelevät reunat oli kiinnitettävä liisterin kuivumisen jälkeen puuliimalla uudelleen.

Tapettiliimausten kuivuessa pääsin keskeneräisen talon-laajennusprojektini kimppuun. Nyt oli vielä vuorossa johtoreitit, sillä talon tähän osaan tulee vielä valaistus. Olin jo ennalta tehnyt rimoista johtokouriuja valmiiksi. Nyt ei enää tarvinnut kuin kiinnittää johtokourut seinälevyihin. Johtimet voi kuljettaa näitä johtokouruja pitkin valaisimille, jotka jäävät johtokourusta roikkumaan. Kaiken päälle kiinnitettävä kattolevy peittää sitten koko asennuksen.

Sähkötyöt teen varmaankin kumpaankin taloon rinnakkain, sillä uusien työkalujen levittely vie sen verran tilaa että kannattaa tehdä kaikki hommat samalla kertaa.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Talo 54 nousi harjaan

 Talo 54 harjakorkeudessa

Oikeiden materiaalien löydyttyä, uusin taloni nousi melko nopeasti harjakorkeuteen. Lattiamateriaaliksi valitsn bambumaton, jota aiemmin olin löytänyt metritavarana Hämeenlinnan suurkirppikseltä. Tällä näyttäisi saavan hyvin aidon tuntuisen lautalattian, joka varmasti on siistimpi kuin nopeasti maalattu lattia. Nyt ei aikataulu myöskään oikein salli lattian tekemistä yksittäisistä Bilteman sytykelastuista, joka myös antaa hyvän lopputuloksen.


Pienille lapsille menevissä taloissa portaikko tuntuu olevan yksi tärkeistä elementeista talossa. Niinpä tähänkin tulee portaikko alakerran ja yläkerran välille. Tällä kertaa valitsin materiaaliksi polystyreenilevyn. jonka pinnoitin kovalevylla. Pinnoitus kannattaa tehdä, jos portaikko joutuu kovalle kulutukselle, sillä materiaali on kuitenkin aika pehmeätä vaikka sahauksen jäljiltä se näyttää maalattuna betonipinnalta.
Polystyreenilevyistä portaikko syntyy nopeasti melkein millaisella pikkusahalla tahansa, Minä käytin vannesahaani, mutta pienet askartelusahat käyvät ihan yhtä hyvin. Ainoana haittana on sähköinen, joka paikkaan tarttuva polystyreenipoly, josta ei millään tahdo päästä eroon. 
Melkein tekisi mieli sanoa joistakin tv ohjelmista tuttu lause. "älä tee tätä kotona", ainakaan jos on juhlapyhät ja vieraita tulossa.
Sahauksen jälkeen valmiina on neliskulmaisesta levystä tehdyt kaksi porrasaihiota, jotka voi käyttää sellaisenaan tai kääntää 90 asteen kulmaan. Toinen portaikoista tulee tähän taloon ja toisen käytän joskus myöhemmin.

Talon liimauksia kuivatellessa tein näihin rinnalla kulkeviin projekteihin paristokotelot. Kumpaankin taloon sopii parhaiten Lauran ja Lotan ristimä Ilmalämpöpumppu talon kylkeen. Nyt nämäkin projektit nytkähtivät taas hieman eteenpäin.

 Lattakaapelista saa hyviä valaisinjohtimia

Samalla valmistauduin jo tuleviin sähkötöihin. Olin jo aiemmin syksyllä löytänyt jonkun tietokoneeseensa tuskastuneen naapurin katuaojaan heittämään lattakaapeliin, josta saan pilkkomalla useita parijohtimia nukketalon valaisimiin ja sähkökytkentöihin. Näitä johtimia ei kuitenkaan kannata repiä toimivista tietokoneista, sillä niitä saa ostaa metritavarana elektroniikkaliikkeistä. Tätä repimistyötä voi tehdä vaikka televisiota katsellessa. 
Seuraavana onkin sitten työpajan pikainen siivous ja valmistautuminen tuleviin pyhiin. Suomen itsenäisyyspäivää on kunnioitettava vähintään sen verran, että laittaa kaikki koneet seis ja viettää kunnollisen vapaapäivän. Näihin aiheisiin voidaan palailla sitten ensi viikolla, kun projektit taas jatkuvat.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

TALO N:o 54 - Uusi mökki vielä jouluksi

Joulunalusviikot näyttävät menevän reilusti työn merkeissä, sillä sain vielä toivomuksen tehdä yksi pikkuinen talo jouluksi valmiiksi. Sen verran tässä on vielä onneksi, aikaa että talo ehtii valmistua ennenkuin joulu tulee vastaan. Tuleepahan omiin tiloihini todellinen joulupukin pajan tunnelma, sillä näissä pikkulasten joululahjoissa ei voi vedota muihin kiireisiin, niiden on vain tultava valmiiksi.
Näistä pitäisi talorungon syntyä

Sitten vain hihat heilumaan ja nopea retki lähimpään rautakauppaan. Rakennustarvikkeiksi löysin pohjalevyiksi 12 mm:n vaneria ja runkorimoiksi samoja 15x15 mm:n mäntyrimoja joita olen yleensä käyttänyt talorunkoihin. Pieni hauska episodi sattui rautakaupassa, kun pyysin ajamaan 120x30 cm:n levyn puoliksi, jotta olisin saanut valmiit kerrokset. Huomasin kotona että toinen levypala oli 57 cm ja toinen noin 63 cm. Piti lähteä uudelleen etsimään sirkkeliä, jossa saan kerrokset edes samankokoisiksi.

Ensi töikseni maalasin levyjen etureunat, toisen levyn alapuolen sekä muutaman riman valkoisiksi. Näin ei enää talossa tarvitse tehdä kuin paikkamaaluksia, sillä kaikki taloon käytettävät rimat ovat nyt valkoisia kuten alakerran kattokin. Liimausten kuivuttua sahasin 2 kerroksen lattialevyyn porrasaukon, josta tulevassa talossa pääsee kulkemaan yläkertaan. Portaita en ole vielä edes aloittanut tekemään, mutta luulisin että leikkaamani 12x8 cm:n aukko riittää kulkutieksi. Edelllisessa talossani jouduin hieman suurentamaan aukkoa portaiden valmistuttua. Saa nähdä miten tässä käy,
Rimoista sahasin 31 cm tukirimat talojen nurkkiin sekä kattotuolit joitka laitoin liimaukseen ja leikkaan lopulliseen kokoonsa vasta liimojen kuivuttua.

Rautakaupasta löytyneiden levyjen koko vaikuttaa sen verran talon kokoon että siitä ei tule huoneiltaan ihan yhtä syvä kuin edeltäjänsä. Pidensin taloa sen verran, että lattianeliöt ovat suunilleen samat kuin edeltäjässä. Talon pohjan kooksi tulee 30x55 cm ja tavoitteena on aika perinteisen näköinen harjakattotalo.

Piirroskuva tulevasta talosta

 Talon 54 runko ja kattotuolit kuivumassa liimauksistaan




Käytännössä talon rakentaminen vasta nyt alkaa, mutta kokemuksesta tiedän että tällaiseen valmiiseen runkoon on helppo sijoitella osasia palanen kerrallaan ja aikaa kuitenkin jouluun vielä on.

Tämän talon sivussa teen muita keskeneräisiä projekteja valmiimmaksi ja päätin numeroida nekin, jotta ne voi myös myöhemmin löytää blogeistani.

Projekti 55
Jonossa on edellä kuvattu melkein valmis talonlaajennus, jolle annan nimeksi projekti 55 se valmistunee tämän talon kanssa jo ennen joulua, kuten pitkään työn alla ollut Lundby talon kunnostus, joka saa olla talo 56. 

 Talo 57 - Lundbytalo on saanut uudet lautalattiat

Näiden jälkeen on sitten jo vuorossa seuraava talonkunnosprojekti, jonka tuli olla valmis heti joulun jälkeen tammikuussa. Tälle annan sitten nimeksi talo 57, sillä siinä kuitenkin on tarkoitus tehdä olemassa olevasta talorungosta lähes kokonaan uusi talo.

 Talo 57 odottelee remonttia

Näillä projekteilla ei aika ehdi tulla pitkäksi joulua odotellessa ja voi olla että rivitalomme eteinen säilyy verstaana vielä joulun jälkeenkin.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mökin laajennus on rakenteiden osalta valmis

Vihdoin sain kasattua koko mökin alakerran valmiiksi. Samalla huomasin, etten ollut ajatellut asiaa aivan loppuun asti ihastellessani, miten hyvin nämä sykelastuista tehdyt tukirimat toimivat päällystämättömien kovalevyjen kanssa. Kaikki seinävyt solahtivat hyvin paikoilleen kun levyissä ei ollut tapetteja.

 Lisäkerros valmiina

Nyt kun levyt oli tapetoitu eivät levyt enää menneetkään helposti koloihinsa ja jouduin käyttämään pientä väkivaltaa nuijiessani levyt paikoilleen. Kiroilukaan ei ollut kaukana, kun pelkäsin joutuvani tekemään koko homman uudelleen. 
Sama vaikeus oli oven kanssa. Se oli istunut hyvin päällystämättömään levyyn, mutta nyt, kun levyssä oli kummallakin puolella tapetti, se ei enää mennyt ilman vasaraa paikoilleen.

 Talon punavavalkoinen puoli

 Talon mustavalkoiset huoneet

Tässä kahteen suuntaan avautuvassa talossa oli toivomuksena, että toisella puolen taloa väritys olisi punavivahteinen ja toiseen suuntaan avautuvat huoneet olisivat mustavalkoisia. Tähän toiveeseen löysin mielestäni ihan kivat pinnoitteet ja lopputulos on kokoamisvaikeuksien jälkeen mielestäni mukiin menevä.
Tukirimojen sahaaminen ponttilaudasta

Sen opin tässä projektissa, etten enää lähde vastaavalla tavalla tekemään mitään taloja. Alunperin olin ajatellut leikata tukipuut paneelilaudan naarasponteista. Niissä uran leveys on hieman suurempi ja levyjen ahdistaminen koloissaan olisi helposti vältetty. Se Bilteman rimapussi sattui olemaan liian lähellä työpöytäni alla ja lähdin sen kummemmin miettimättä työstämään tukipalkkeja niistä rimoista.
No tämä oli tällainen tapaus ja siitä kannattaa ottaa opikseen. Ainakin tästä tuli tukeva, kun levyt jämähtivät pysyvästi uriinsa, joista niitä ei ainakaan saa enää rikkomatta pois.
Muille rakentajille suosittelen, että otatte myös tapettien vahvuudet huomioon rakentaessanne taloja tällaisella tekniikalla.
Lupasin vielä laittaa näihin huoneisiin valot, joten siitä hieman tuonnempana. Nyt vanha Lundby odottelee viimestelyään ja joudun jättämään tämän projektin vielä hieman huilaamaan ja odottelemaan valoja sekä kattolevyä, jota en vielä ole edes hankkinyt.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Tapetointia ja muuta viimeistelyä

Tällainen levyistä koottava talo on kaikkein helpoin tapetoida, kun kaikki levyt ovat vielä irrallaan. Sen verran sain vinkkiä että toiselle puolelle talon osa on sävyiltään punasävyinen ja toiselle puolelle huoneiden halutaan olevan mustavalkoisia. 

Tapetoituja seiniä
Nukketalotapettien löytäminen on yleensäkin vaikeata ja näillä reunaehdoilla vielä entisestään vaikeampaa. Sain kuitenkin tilaajalta joitakin malleja joista pääsin kokoamaan pc:lläni kokonaisia arkkeja ja lisäksi löysin Suomalaisen kirjakaupan askartelupaperivalikoimista jotakin arkkitavaraa, jota päätin myös käyttää tapetointiin.

Olin edelleenkin ilman tapettiliisteriä ja liimasin tapetit puuliimalla alustaansa. Tässä tapauksessa se oli ilmeisesti oikea ratkaisu, koska käyttämäni levymateriaali oli toiselta puoleltaan niin liukasta, että tapetti tuskin olisi liisterillä pysynyt edes kiinni. Jonkun verran puuliima aiheutti ryppyjä printteripaperiarkkeihin, mutta muutoin olin lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen.


Tapettiliimausten kuivuessa päätin lasittaa ikkunat jostakin pakkausmateriaalista leikkaamilla muoveilla, jotka leikkasin sisäikkunoiden kokoisiksi ja kiinnitin kuumaliimatipoilla kehyksien sisäpinnalle. Tällaisessa kahden erilaisen materiaalin kiinnittämisessä kuumaliima tuntuu olevan käyttökelpoinen tapa. Liimaus olisi varmasti myös pitänyt hyvin epoksihartsi- tai kontaktiliimalla. Ikkunalasiksi käy myös hyvin esimerkiksi piirtoheitinkalvo, jos sellaisia sattuu vielä jostakin löytämään.

Erilaisia kuumaliimapistooleita

Tapettiaukkojen leikkauksen ja lasituksen jälkeen ikkunat sai jo liimata paikoilleen ja samalla sai liimata myös sisäkehykset paikoilleen peittämään ikkuna-aukon reunoja ja pitämään omalta osaltaa ikkunalasit paikoillaan.

Sisemmät vuorilaudat kiinnitetään ikkunoiden liimauksen yhteydessä

Ikkunoiden ollessa paikoillaan alkaa sitten talon lopullinen kokoaminen. Tässä tapauksessa kun seinälevyt ovat oleellinen osa talon kantavaa rakennetta on seinälevyt liimattava kunnolla kiinni tukipuihinsa, muutoin mökki ei tule pysymään kasassa. 

Seinät liimataan paikoilleen
Aiemmissa taloissani olen käyttänyt kantavaa rimarunkoa, johon seinälevyt voi yksi kerrallaan ruuvata kiinni. Tässä tapauksessa mittakaava on sen verran pieni että rimarunko tekisi talosta liian raskaan näköisen, varsinkin kun se on vain lisäkerros olemassaolevaan taloon.

Tässä talolaajennuksessa seuraava vaihe on loppujen seinien liimaaminen paikoilleen, sähköistys ja kerroksen kannen kiinnittäminen. Niistä sitten lisää jatkossa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ikkuna-aukkojen työstäminen ja ikkunoiden sovitus

Tähän talolaajennukseen on helppo tehdä aukkoja, kun kaikki seinät ovat vielä irrallaan. Piirsin ikkuna-aukot jo tehtyjen kehysten avulla, siten että ikkunan verholauta peittää sahausreunan ulkopuolelta ja että kehys mahtuu hyvin aukkoonsa.

Tässä tapauksessa porasin ikkunoiden kulmiin 10mm:n reiät ja aloin työstää aukkoa kahvaan kiinnitetyllä rautasahanterällä. Normaalisti teen aukot sähkökäyttöisellä kuviosahalla, mutta tässä tapauksessa levy on sen verran ohutta, että työstäminen sujuu hyvin myös käsipelillä. Viimeistelen aukon reunat japanilaisella askartelusahalla ja puuviilalla, Myös johonkin kalikkaan kiinnitetty santapaperi ajaa saman asian.
Kehykset peittävät sahatut aukot
Ikkuna-aukon muodon ei tarvitse olla täydellisen suorakulmainen . Riittää että ikkunan kehykset sopivat aukkoonsa ja vuorilaudat peittävät sahausreunan. Lopullinen viimeistely tehdään vasta tapetoinnin jälkeen, jolloin sisäpuolelle liimattavat irtonaiset vuorilaudat peittävät kaikki ikkuna-aukon epätasaisuudet myös talon sisäpuolelta.

Ikkunapuitteita viimeistellessä tein myös välioven kokonaan uudelleen. Oven kehys on tehty täysin samalla tavalla kuin hieman aiemmin tekemäni laakaovi, joka osoittautui aivan liian pieneksi. Nyt oven mitat ovat 12x4,5 cm vastaten tässä mittakaavassa (1:18)  reaalimaailman ovea 216x81cm.
Tälla kertaa tein oven peilioveksi liimaamalla kovalevystä tehdyn ovirungon päälle pieniä sytykeriman pätkiä. Rungon voi hyvin tehdä samoista rimoista liimaalla niitä sivuistaan  yhteen levyksi, joka toimii oven runkona.  Saranoina toimivat oven kehyksen läpi työnnetyt naulat, joita varten sekä kehykseen että oveen tulee porata reiät.

Uusi ovi näyttää aiempaa sopusuhtaisemmalta

Tällaisia ovia tehdessä kannattaa saranapuolen kulmia hieman pyöristää, jos ovesta tulee niin paksu ettei se mahdu aukeamaan ahtaassa kehyksessään.



tiistai 25. marraskuuta 2014

Talon laajennusprojekti jatkuu - ikkunoita ja uusi ovi


Alkuperäisessä talossa ikkunat näyttävät kuvan perusteella olevan muovia. Laajennusosan ikkunapuitteet tulee kuitenkin tehdä puusta, sillä muovista en vastaavanlaisia pysty tekemään. Tässä tapauksessa nämä bilteman sytykkeet ovat vertaansa vailla, sillä koko ikkunapuitteen pystyy tekemään näistä rimoista. Tässä Lundby-mittakaavaisessa talossa rimat on kuitenkin halkaistava ja alan koota puitteita puolikasrimoista. 

 Ikkunakehys 3mm:n levyseinään
 
Ikkuna-aukkojen koko tässä talossa on noin 7x9cm, mutta vastaavalla tavalla kukin voi koota ikkunakehykset haluamansa kokoisiksi. Sisäkehyksen palat kannattaa leikata siten, että ne ulottuvät päittäisliitoksen yli vahvistaen liitosta.
Tässä talossa ikkunaan tulee myös tuuletusikkunaosuus ja tätä vastaava välipuite liimnataan kiinni sisäkehykseen, jotta tuleva ikkunalasimuovi voidaan liimata siihen kiinni. vastaavalla tavalla ikkunaan voi tehdä ristikon

En yritäkään tehdä jiiriliitoksia puitteisiin, sillä pieni kiinalainen vannesahani on jostain syystä alkanut sahata hieman vinoon ja on turvallisempaa koota kehykset päittäisliitoksin ja vahvistaa sitten liitos neljännesriman levyisillä sisäkehyksillä. Liitosten ei tarvitse kestää kovin paljon, sillä loppuvaiheessa koko ikkunakehys kuitenkin liimataan ikkuna-aukon ympärille talon seinään, mutta sen verran puitteiden on syytä pysyä koossa, että ne saa kunnolla maalattua talosta erillään.

Valmiita ikkunakehyksiä

Sisäkehyksiä varten on leikattu kehyksen vuorilautoja vastaavat irtorimat, jotka maalataan halutun värisiksi ja liimataan sisäseinään vasta tapetoinnin jälkeen.

Aiemmin kertomassa sisäoven rakentamisessa innostuin hieman liikaa siitä että koko kehyksen voi tehdä valmikksi ja puojottaa sitten levyyn leikattuun aukkoon. Innoissani en huomannut että ovesta tuli aivan liian pieni thänkin talomittakaavaan. Ovi ei kelpaa kuin kääpiöille käyntioveksi. Näin ollen jouduin rakentamaan koko ovikehyksen ja oven uudelleen. Nyt ovesta tuli kooltaan 5x12 cm vastaten paremmin talon mittakaavaa. Kehyksen tein vastaavalla tavalla kuin aiemminkin, mutta ovesta tein nyt peilioven liimaamalla bilteman levystä leikattuja pätkiä kummallekin puolelle ovenkokoista kovalevypalaa.
Uusi väliovi

Seuraavaksi on sitten vuorossa maalaus, aukkojen leikkaaminen ja tapetointi.