Translate

perjantai 26. toukokuuta 2017

Talo 75 viimeisen kerran vielä osina - ikkunoiden kiinnitystä

Olin tehnyt kaikki seinäkappaleet yksittäisinä osina, jotka sovitetaan paikoilleen talon tukirimojen väliin. Ne oli helppo maalata irrallisina ja tehdä myös kaikki viimeistelytyöt ennen lopullista kokoonpanoa.
Tässä yläkerran korokepalat ja väliseinät on jo lopullisesti kiinnitetty paikoilleen. Kuvassa näkyy myös kurkihirteen kiinnitetty led teippi joka antaa valoa koko yläkertaan. Teippi ei pysynyt kiinni omalla liimallaan vaan jouduin vaihtamaan kunnollisen kiinnitysteipin ja liimasin ledit siihen. Valoteippi jää talon katon alle piiloon.
Päätykolmioita varten jouduin vielä tekemään lisää hirsiä, joista kokosin kolmiot sijoittamalla sopivan mittaisia hirsiä ja laudoituksen pahvista leikkaamani mallikolmion päälle.
Lopulta kaikki seinäkappaleet olivat valmiita ja kukin kertaalleen sovitettuna omaan aukkoonsa.
Ulkomaalauksen kuivuttua pääsin liimaamaan ikkunapuitteet paikoilleen.
Ikkunoista puuttuivat kaikki sisäpuolen vuorilaudat, joten ne pääsi nyt myös liimaamaan paikoilleen. Ikkunoita kiinnittäessä huomasin että olin koonnut yhden kehyksen päinvastoin kuin muutt joten yhdesä ikkunasta puuttuivatkin ulkopuitteet ja seinä on eri päin kuin muut.
Tässä kaikki puitteet ovat lopullisesti paikoillaan ja seinien paikoilleen laittaminen voi alkaa. Vastaavalla tavalla kannattaa menetellä myös sellaisissa taloissa, joihin tulee tapetointi tai maalaus sisäseiniin. Puitteet ja vuorilaudat on helppo liimata valmiin tapetoinnin päälle seinien ollessa vaaka-asennossa talosta irrallaan.

Ei kommentteja: