Translate

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kesälomailua lastenlasten kanssa

Tässä näyttää syntyvän ihan hauska tauko. Eläkeläiset saavat viettää kesälomaa ja nauttia lastenlasten kanssa täydellistä vapaa-aikaa.
Hämeen vanha linna 1300-luvulta osoittaa, että on sitä ennenkin osattu rakentaa ja melko pysyviä rakennelmia.
Linnassa on näytteillä hieman vanhaa historiaa.
Vanhat haarniskat osoittavat melkoista puolustautumisnerokkuutta jo keskiajalta.
Ei ollut ainakaan mikään pikajuoksuvarustus. Näissä vetimissä on taitanut olla tosi kuuma ainakin helteisessä kesäsäässä.
Vanhaa historiaa edustavat Hämennlinnassa Aulangon rauniolinna ja näkötörni, jotka asekauppias Hugo Standelsjod rakensi 1800-lulla omaksi ja tuttaviensa iloksi perustamaansa Aulangon luonnonpuistoon.
Nyt luonnonpuistoossa on uusi, lapsia ja miksei aikuisiakin varten rakennettu, "Hugo" kiipeilypuisto
Keväällä ehdittiin näkemään kun joutsenet muuttivat tänne pohjoiseen. Nyt niillä on jo poikaset jotka sitten syksyllä lähtevät taas etelään.
Nyt saamme itse nauttia läheisen Katumajärven uimavesistä koiramme Jopen ja lasten kanssa.
Oma pihapiirimme tarjoaa myös rauhoittavan ympärin vain lepäillä ja nauttia leppoisista eläkepäivistä. Syksymmällä on taas sitten mukava jatkaa askarteluharrastuksia.
HYVÄÄ KESÄÄ! palstani seuraajille.

Ei kommentteja: