Translate

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Talo 64 - Espanjatar - ehti vielä jouluksi uuteen kotiin

Espanjalaismallinen talo sai ikkunaluukut ja kattoparvekkeen uima-altaineen. Sisällä olevat valot ja takkatuli saavat voimansa paristoista.
Edellisen talon rinnalla tartuin vielä joskus syksyllä Bauhausista löytämääni varastolaatikkoon, jossa olin projektin aikana säilyttänyt talon keskeneräisiä osia.
Joskus viisi vuotta sitten olin Teneriffalla käydessäni ostanut nukketalokokoisen espanjalaisen parvekkeen matkamuistoksi. Se oli roikkunut jo usean vuoden ajan työpajani seinällä odottamassa mihin ihmeeseen voisin sen sijoittaa.
Puerto de la Cruzin vanha kaupunki on täynnään toinen toistaan näyttävämpiä parvekkellisisa taloja. Näistä olin ottanut lomamatkoillani runsaasti valokuvia ja nyt tuntui siltä että olin löytänyt oikeanmuotoisen aihion, jonka voisi jalostaa pineksi nukketaloksi.
Nyt vain nopeasti laatikko tyhjäksi tavaroista ja nopeasti siihen oli leikattu tarvittavat ovi- ja ikkuna-aukot paikoilleen. Tein tein pystyyn nostetusta laatikosta kaksikerroksisen pikkutalon jossa laatikon saranoitu kansi topimii hyvin avattavana etuseinänä.
Ikkunoissa täytyy tietenkin olla myös luukut. Tällä kertaa hieman oikaisin ja kiinnitin luukut suoraa osaksi ikkunakehyksiä. Paremmalla ajalla niistä olisi voinut tehdä avattavat, mutta aikaa olisi varmaan mennyt enemmän kuin koko talon tekemiseen.
Lautalattiat kuuluvat tietysti oleellisena osana tällaiseen taloon. Tein lattiat bambumatosta, josta leikkasin sopivat palat ja lakkasin Tikkurilann "Kiva" vesiliukoisella lakalla. Nopeasti tasakattoisen talon katolle syntyi myös kattoterassi, kun löysin muutaman sorvatun aitatolpan varastoistani ja täydensin puuttuvat grillitkun pätkillä. Katolle tuli vihreä huopapala nurmikoksi.
Talon katolle sijoitin vielä joskus aiemmin kokeilumielessä tekemäni pikkuisen uima-altaan sekä nyt joulun kunniaksi joulukuusen. Talo ei ehtinyt olla kauaakaan esillä pienessä käsityölaisten joulupuodissa Hämeenlinnassa, kun se jo löysi uuden kodin. Sähköt taloon tein pienestä paristovalosarjasta. Kaikki johtimet on piilotettu talon taakse erillisen kannen alle. Sen verran nopasti tämä tuli tehtyä että ehkä vielä joskus täytyy kokeilla ajan kanssa niitä avattavia ikkunaluukkuja ja jotain muuta mukavaa, jos vain vielä löydän samanlaisen parvekkeen.

4 kommenttia:

Taika Taiga kirjoitti...

Upea kokonaisuus! Näitä kun värkkäilee niin aina siinä tehdessä syntyy uusia ideoita, joita haluaa kokeilla. Odotan innolla seuraavaa projektia.

Mare kirjoitti...

Aivan ihana :)

Oikein hyvää Tapanin iltaa.

Jorma kirjoitti...

Kiitos Mare ja Taika. Kaikkea hassua sitä pitää kokeilla. Samanlaisten tekminen saattaisi puuduttaa. Näin saa vähän vaihtelua projekteihin.

messi awaludin kirjoitti...

hello my name obi, an honor to participate comment here
pengobatan untuk sembuhkan usus bocor