Translate

tiistai 8. joulukuuta 2015

Myös osa talon seinistä on saranoitava - vaikeuksia ei aina voi vältää

Tässä talossa on osa ulkoseinistä myös saranoitava sillä talosta on tarkoitus tehdä umpinainen, joka on kailta puoliltaan peitettynä. Taloon eteen tuleva kuisti myös osaltaan lisää vaikeusastetta.
Talon pohjakuva on tehty muistuttamaan alkuperäistä malliaan ja näin ollen siellä jää huoneita myös toisten taakse.
Talon etuseinä avautuu kahdessa osassa. Lisäksi toinen pääty on tehtävä aukenevaksi, koska sauna jää muutoin makuuhuoneen taakse piiloon. Saranoiksi valitsin pianosaranat, sillä niitä voi leikata sopivan mittaisiksi ja ne ovat riittävän tukevat tukemaan tällaisia ohuesta levystä tehtyjä seiniä.
Saranat saa helposti kiinnitettyä talon runkorimoihin, mutta kuhunkin kääntyvään seinälevyyn on liimattava tukilista johon saranan saa siististi kiinni.
Saranoidut seinät kääntyvät nyt auki ja taloa pääsee myös sisustamaan. Kuisti on kiinnitetty toiseen etuseinäpuolikkaaseen ja siitä avautuu katto nostamalla.
Pettymykseni oli kuitenkin melkoinen kun sain kaikki seinät paikoilleen ja kuistin sisältävä seinäkappale osoittautui sen verran painavaksi, että seinään liimattu tukirima irtosi liimauksestaan ja koko homma oli aloitattava alusta. Seiniin kiinnitettavat lisärimat kannatta näköjään vahvistaa vielä ruuveilla seinän läpi, jotta tällaista ei pääse tapahtumaan. Nyt vain sitten koko homma alusta uudelleen ja taloa kasaamaan. Tulin näiden vaikeuksien jälkeen siihen tulokseen ettää kirjoitan näistä saranointiasioista erillisen teksin kunhan tämä projekti lähtee pois käsistä.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oisko kuistissa voinut olla kivijalka, jolloin se olisi antanut tukea! Silloin paino ei olisi kohdistunut ainoastaan seinään jossa se on kiinni.. takaseinään..

Jorma kirjoitti...

Siihen tulee vielä kivijalka alle. Se kuisti jää silti vapaasti roikkumaan, mutta saan sen todennäköisesti ratkaistua, koska ne talon runkorimat on riittävän tukevat. Katsotaan kuinka äijän käy.

Taika Taiga kirjoitti...

on se hienoa että sinä kirjaat näitä mahdollisia sudenkuoppia, niin ei jokaisen muun tarvitse niihin kompastua - kiitos ja lycka till jatkossa!

Unknown kirjoitti...

Kyllä uskon, että löydät ratkaisun 😊

abieuser kirjoitti...

gan good job, this article is very interesting to note, cool deh,, of course we have new insights that we get after reading it, thanx yah :-)

pengobatan alternatif tumor hati,cara alami menyembuhkan kencing nanah,cara menyembuhkan turun berok,cara mengatasi maag kambuh saat puasa,obat herbal benjolan kelenjar getah bening di ketiak,obat chikungunya tradisional,obat kanker laring tradisional,cara menyembuhkan sirosis hati,obat penyakit wasir tradisional,obat tradisional benjolan di mata kaki,cara alami menyembuhkan stroke ringan,obat kencing manis,cara menyembuhkan kulit melepuh,obat tradisional abses kulit,cara menyembuhkan kanker kelenjar ludah,cara alami menyembuhkan tbc tulang,suplemen alami penambah nafsu makan,obat gondok beracun tradisional,cara menyembuhkan benjolan di belakang telinga,obat tradisional kanker kolorektal,cara menyembuhkan pembesaran limpa,ocara menyembuhkan tbc kelenjar,obat pembengkakan kelenjar tiroid herbal,cara menyembuhkan kanker esofagus,obat benjolan di pergelangan tangan,cara menghilangkan benjolan di pundak,obat tradisional tumor abdomen,obat herbal benjolan di bawah lidah,cara menyembuhkan kanker adrenal,obat pelancar peredaran darah,suplemen untuk penderita osteoporosis,cara alami menyembuhkan kista dermoid,cara menyembuhkan biduran,pengobatan tradisional kanker tenggoirokan,cara alami mencegah alzheimer,cara menyembuhkan syaraf kejepit di tangan,obat herbal sistitis,cara alami mengatasi dismenore atau nyeri haid,obat kanker tulang tanpa kemoterapi,pengobatan alami glaukoma akut,cara alami menyembuhkan tumor mamae,pengobatan alami pembesaran prostat,suplemen alami pencegah kanker,pengobatan kanker testis tanpa kemoterapi,cara alami menyembuhkan hamil anggur