Translate

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ikkunapuitteita - uusi talo n.o 63 nousee maalien kuivuessa

Talon 62 työlain vaihe alkanee nyt kun seinät ovat pystyssä. Liimasin biltema rimoista l:n muotoisia palkkeja joista vuorolauta osa on puolikkaan riman levyinen ja sisäkarmi seinän paksuuden mukaan leikattu. Ulkoseinät ovat 6mm:n vahvuisia ja sisäseinät 3 mm
Maalaan kaikki nämä aihiot valkoisiksi ja niista sitten on tarkoitus maalien kuvuttua lähteä leikkaamaan ovien ja ikkunoiden kehyksiä.
Maalien kuivues päätin nopeasti lähteä valmistelemaan jo seuraavaa taloa, sillä joulumyyjäisemme alkavat parinviikon päästä ja jotain sinnekin on saatava houkuttimeksi.
Bauhaus varastolaatikosta saa todella nopeasti tehtyä nukketalorungon. Siiihen tarvitaan vain ikkuna-aukot, tapetit sisäpintaan sekä kerrostaso keskelle laatikkoa.
Päätin tehdä taloon harjakaton, sillä sellainen syntyy helposti lisäämällä pari kattotuolia, jolloin talo onkin yhtäkkiä kolmikerroksinen. Ikkuna-aukoista irroitetuilla puupaloilla peitin samalla laatikon kädensija-aukot, jolloin sekä lattiasta että II-kerroksen katosta tulee tasaiset.
Tällaisesta laatokosta ehtii hyvin tehdä talon vielä jouluksi, sillä tähän kuntoon talo nousi yhdessä päivässä. Nyt vain sitten pikkuviimeistelyä sen rankemman projektin sivussa ja tämä talo no 63 on valmis.

Ei kommentteja: