Translate

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sähkötyöt jatkuvat uudessa parkkitalossa

Perusominaisuuksiltaan tästä talosta tulee hyvin samankaltainen kuin edeltäjästään. Kytkentäpaikan vieminen talon taakse lisää johdotusta melkoisesti, mutta huoltotilaan rakennettu välikatto helpottaa johtojen kuljettamista pisteestä toiseen.

 Johtimien juottamisessa hauenleuka-apukädet ovat paikallaan

Ohuet punotut johtimet kannattaa juottaa päistään ennen sokeripalaan liittämistä. Tällä varmistetaan että liitos varmasti syntyy. Johtimien päät kannattaa juottaa myös ennen toisiinsa liittämistä, koska tina tarttuu liitokseen näin paremmin.
Välikaton päällä johdot menevät kytkentätilaan

Talon eteen sijoitetut käyttökytkimet aiheuttavat melkoista johtojen edestakaisin risteilyä ja kytkennästä alkaa muodostua jopa hieman vielä pahemman näköinen kuin edellissä talossa.


Sain hieman vähennettyä irtojohtojen määrää sillä että vein kytkimien johdot  toisesta reunastaan merkityllä lattakaapelilla sokeripalaan. Maadoituksen yhdistin yhdellä johtimen pätkällä kaikkiin kytkimiin joista vain pääkytkimen johdin yhditää maadoituksen paristokoteloon. Vastaavasti olen ketjuttanut paristokotelon + jannitteen kaikkiin huonekohtaisiin kytkentä-sokeripaloihin. Näin ylemmässä sokeripallassa on kaikissa nastoissa + jännite ja alemman sokeripalan - jännite kytkeytyy paristokotelon vastaavaan vain kytkimen asennon ollessa oikea.

 Risteilevia johtimia alkaa olla aika paljon

Jotta hommasta ei tulisi liian yksinkertainen keksi vielä sijoittaa helikopteritasolle lentokenttä valon joka toimii omasta käyttökytkimestään. Näin kesällä sillä ei ole juurikaan käyttöjä, mutta talven leikeissa voi olla ihan mukava lisäominaisyys ja yksi toimiva nappi lisää tähän kokonaisuuteen.

Lentokenttävaloa voi taivutella joutsenkaulapitimessään.

Tämän valon löysin jostain halpakaupasta. Se oli alunperän tarkoitettu yölliseksi lukuvaloksi, jonka voi kiinnittää kirjansa kanteen. Purkamalla siitä sai kätevän valon tähän kokonaisuuteen koska lampussa oli jo valmiiksi oma käyttökytkin.

Toivottavasti ei enää tule vastaa muita hauskuuksia niin tämäkin talo tulee valmiiksi.


Ei kommentteja: