Translate

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi vuosi alkoi ja ensimmäinen taloprojekti on jo odottamassa - Talo n:o 57

Joulun alla sain remontoivaksi talon, joka osoittautui hieman haasteelliseksi heti alkumetreillä. Huomasin, että talo on tehty todella tukevasti liimalla ja nauloilla siten, että mitään osia ei voi irroittaa. Talo onneksi on kooltaan sen verran suuri, että ainakin pienemmät työkalut mahtuvat myös talon sisälle.
Kolhut kannattaa paikkailla jo heti alkuvaiheessa

Vanha talo on erinomaisessa kunnossa. Ainoastaan tapetit ovat sen verran kulahtaneet että ne pitää vaihtaa, pienet ajan tuomat kolhut paikata ja maalausta jonkin verran uusia. Remontin yhteydessa taloon on tarkoitus saada myös sähkövalot. Mitoiltaan talo on 55x35x75 cm ja sen verran korkea että päätän lisätä taloon yhden kerroksen, joka mahtuu siihen hyvin. Huonekorkeus alakerrassa on 24 cm ja 50 cm korkean vintin voi hyvin jakaa kahdeksi kerrokseksi. Kerroskorkeus vastaa hyvin tavallisten M1:12 kalusteiden mittoja.


 
Ensimmäiseksi päätin lähteä lisäämään taloon valoa leikkamalla vanhat ikkunaristikot pois. Korvaan ne myöhemmin vähän kevyemmillä. Tein myös uudet ikkuna-aukot yläkertaan. Siinä tehtä osoittautui hieman oletettua hankalammaksi, sillä kuviosahalla ikkunoista ei päässyt leikkaamaan kuin osan tiellä olevasta katon reunasta johtuen. Ohut askartelusaha ratkaisi osan pulmasta, mutta lopulta jouduin leikkaamaan yhden reunan vanhalla hyväksi todetulla porauskonstilla. Reikiä vain riittävästi vierekkäin ja lopulta koko ikkuna-aukko oli tehty.
Ikkuna-aukon voi tehdä poraamalla

Tämä porauskeino on erittäin käyttökelpoinen ja monesti ainoa mahdollinen silloin, kun seiniä ei saa irroitettua aukkojen tekoa varten.

Seuraavana onkin sitten vuorossa sisäkattojen maalaus valkoiseksi, Tämä tuo myös lisää valoisuutta sisätiloihin. Vanha pinta oli puuvalmis vaneripinta joka oli jo jonkin verran aikain saatossa tummunut. Tällaiset suuret pinnat kannattaa yleensä maalata telalla, sillä jälki on huomattavasti parempi kuin siveltimella aikaansaatuna. Yleensä olen maalannut katot irtolevyinä, mutta nyt kun kattoja ei saa irti käänsin talon varmuuden vuoksi ylösalaisin, jotta maaliin ei syntyisi mitään valumajälkiä.

Ikkunapuitteet tehdään Biltema sytykerimoista

Maalien kuivuessa liimasin muutamia Biltemasytykkeitä kulmistaan yhteen, jotta niitä voidaan sitten jatkojalostaa ikkunapuitteiksi. Tässä talossa seinät ovat 8mm vaneria joten noin puolikkaan riman verran tarvitaan sisäkehystä peittämään ikkunaukon epätasaisuudet. Olen käytännössä huomannut että seinämävahvuus kannattaa leikata vasta valmiin liimatun puiteaihion kanssa. Näiden ikkunoiden valmistuksesta lisää jatkossa.

Projekti hyrähti käyntiin ja seuraavaksi on sitten vuorossa vanhojen tapettien poisto ja mahdolliset lattiamaalaukset

2 kommenttia:

Mare kirjoitti...

Poikkesin pitkästä aikaa verstaalle. Paljon olikin tutkittavaa ja ihmeteltävää. Monta asiaa toivottavasti jää myös muistiin, niinkuin vaikka nuo portaat joiden alle jää takka :)
Toivotan oikein hyvää ja puuhakasta vuotta 2015!

Jorma kirjoitti...

Hei Mare kiva kun kävit kurkistamassa. Toivottavasti näistä on hyötyä.