Translate

maanantai 24. helmikuuta 2014

Ulkoseinät saavat maalipinnan

Tähän pikkupojalle tulevaan parkkitaloon valitsin ulkoseinäväriksi vaaleansinisen. Sävyn sain aikaiseksi sekoittamalla perusvalkoiseen sopivan määrän sinistä akryyliväriä. Nykyisin teen melkein kaikki värit sekoittamalla valkoista ja haluttua akryyliväriä keskenään. Tällaisissa suurten pintojen maalauksissa täytyy vain katsoa, että sekoittaa kerralla riittävän määrän, sillä seuraava sekoitus on varmuudella hieman erisävyistä.

Ulkoseinät maalasin irtolevyinä kiinniruuvattua päätyväneeria lukunottamatta

Saunan ulkoseinän vetäisin punamultasävyisellä punaisella, jota oli jäänyt pieni tilkka aiemmin tekimistäni mummon mökeistä jäljelle.

Alakerran portaikon jätin ilman kaiteita, koska kokemuksesta tiedän että lasten leikeissä tavarat siirtyvät portaikkoa pitkin ylä- ja alakerran väliä. Kerrosten välillä olevat kaiteet saattaisivat vain rikkoutua leikeissä. Yläkerran porrasaukkoon sensijaan tei kaiteen jotta tavarat eivät ala putoilla ylhäältä alas.

 Sauna sijoittuu kattotasanteen nurmikolle.

Parkkiosan katolle liimasin vihrean huopamaton nurmikoksi. Yläkerran huoneeseen tulee vaneeripinnan päälle muovimatto, joka on myös liimattu kiinni. Huopamaton reunojen kiinnipysyminen on varmistettu kattotasannetta kiertavällä kaiteella joka on liimattu huopamaton reunojen päälle. Mattoliimana käytin kontaktiliimaa joka vaatii kuivuessan hyvin tuuletetun huoneen sillä liiman levittämät kaasut ovat kuivumisvaiheessa myrkyllisiä. Alakerrassa hyödynnän pohjakerroksen laminaatin jalopuupinnan sellaisenaan
Oven kehykset ja käyntiovi parvekkeelle

Saunan sijoittuessa ulos tein yläkertaan oviaukon, josta pääsee kulkemaan kattopihalle ja saunaan. Oviaukkoon tein biltemarimoista karmit joihin kiinnitin aukkoon sovitetun oven yksikertaisimmilla mahdollisilla saranoilla. Saranoina toimivat ylä- ja alareunoihin sijoitetut naulat.

2 kommenttia:

Madame Lepola kirjoitti...

Hienoa jälkeä taas Jorma!

Jorma kirjoitti...

Kiitos Jaana, homma on kyllä vielä pahasti kesken.