Translate

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Talo 46, Kivilinna

Seuraava projekti alkoi jo näköjään kutkuttaa vaikka tässä vaiheessa vielä koko nukketalopajan piti olla kesälomalla. Näitä ajatuksia on näköjään kuitenkin hieman laitettava paperille, ettei homma karkaa käsistä ennenkuin se on edes alkanut.

 Aulangon rauniolinna

Seuraavan talon inspiraation lähteenä on ollut Aulangon puistoon 1800-luvulla rakennettu kivilinna, joka on siellä ollut lähinnä vain rikkaan everstin puiston koristeeksi rakennuttama rauniolinna.Tällä hetkellä linna palvelee kesäisin lasten satuteatterina

Linnan ylätasolla on nurmikenttä

Sain teiltä nukkislaisilta kevättalvesta haasteen ryhtyä kokeilemaan linnan rakentamista ja nyt ajatus on jo muhinut sen verran, että linnalle alkaa jo löytyä hahmo, vaikka materiaalivalintojakaan ei vielä ole tehty.

Hahmottelin hieman mitä se linna voisi olla nukketalomaailmaan sovitettuna ja sain aikaan oheisen luonnoksen.

Nukketalolinnan (Talo 46) ensimmäinen luonnos

Toistaiseksi linnan seinämateriaalit ovat vielä hakusessa ja rautakauppakierrokset tekemättä. Nyt kun tiedän mihin suunnilleen olen pyrkimässä täytyy alkaa kulkea silmät auki erilaisissa rakennustarvikeliikkeissä ja katsella löydänkö sopivia materiaaleja, joilla saan linnan näyttämään kivilinnalta, ilman että siitä tulee toivottoman painava.
Linnan rakentamishistoriaa seuraan tällä sivustolla kuten aiempiakin talojani joten halutessanne voitte lähteä linnaprojektiin mukaan ja tehdä vastaavanlaisen tässä sivussa.



6 kommenttia:

Madame Lepola kirjoitti...

No niin niinhän siinä lomalla kävi ;) Upea idea ja seuraan varmaan miten se taas kypsyy mahtavaksi tulokseksi ;)

Anne kirjoitti...

No kyllä tätä taas lähden seuraamaan - iiiihanaa on tulossa!

Jaana S kirjoitti...

Hieno idea. Olisiko paperimassa hyvä materiaali, ainakin olisi kevyt, muotoiltavissa ja maalattavissa. Runkona voisi olla ohut vaneri tai kotain verkkoa... En oikein noita rautakaupan valikoimia tiedä. t. jaana

Jorma kirjoitti...

Älkää nuolaisko kun talosta ei ole vasta kuin mielikuva päässä. Katsotaan nyt rauhassa mitä siitä syntyy.

Jorma kirjoitti...

Kiitos Jaana sain jo vinkin aiemmin sahanpurumassasta, jota käytetty mm Heurekan näyttelyissä. Hyviä vinkkejä. Katsotaan mitä keksin.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun kiva! Tästä tulikin mieleen että pitäis jonkinlainen nukketalo hankkia mun 2,5v pojalle.. Odotan kyllä innolla mitä tästä syntyy!