Translate

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Talo 44. Loppusuoralla mennään, viimeistelytöitä

Talo oli tähdätty valmistumaan kesäkuun alkupäivinä ja nyt on enää pienet viimeistelytyöt jäljellä. Niitä ikkuna-aukkoja oli vielä rutkasti lisää, kun päätin jättää etuseinien teon tähän vaiheeseen, kun talo on muilta osin jo täysin valmis. 


Talo 44 koottuna lopulliseen muotoonsa

Etuseinät on helppo piirtää lopulliseen muotoonsa talon reunoja pitkin, jolloin ne varmasti ovat samanmuotoiset kuin itse talokin. Tätä voi kokeillä tehdä kuvien perusteella, mutta tiedän kokemuksesta, että sitten harmittaa suunnattomasti jos onnistuu sahaamaan etulevyihin johonkin nurkkaan vaikka vain 5mm:n mittaheiton. Näissä nukketalohommissa joskus sirkkelinteräkin tuntuu hieman liian paksulta, kun tarkkaan leikatut levyt eivät istukaan kunnolla paikoilleen.

Ikkuna-aukkojen leikkaamisen jälkeen voi etuseinät maalata julkisivupuoleltaan lopullisen sävyiseksi. Maalin kuivuttaua voi sovitella ja liimata ennalta valmistetut kehykset lopullisiin paikkoihinsa sisäkehykset kiinnitetään vasta sisäpintojen maalauksen tai tapetoinnin jälkeen. Sisäkehykset peittävät hyvin kaikki aukon työstämisessä syntyneet virheet ja mahdolliset epätarkkuudet. Tässä talossa myös sisäpinnat käsiteltiin valkoisiksi.


Etuseinäkappaleet ovat valmiit

Etuseinäkappaleet on saranoitu ikkunasaranoilla, jolloin ne voi myös kokonaan nostaa pois paikoiltaa. Ikkunasaranoita ostaessa kannattaa katsoa saranapussin teksti tarkkaan, sillä oikean ja vasemmanpuoleiset saranat ovat keskenään erilaiset.

Talo alkaa olla lähes tulkoon valmis, mutta ei projektia ilman pieniä takaiskuja. Nyt vaihdoin vannesahaani uuden terän ja innostuin sen hyvästä purevuudesta, että lyhensin toiset kattolevyt kummastakin päästä, jolloin ne eivät enää olleetkaan sopivia. 
Taka isku oli se, että ne olivat viimeiset MDF levyn kappaleet, joita olin säästänyt tämän talon katoksi. Lähin paikka mistä sitä levyä saa lisää on Herttoniemen Stark Helsingissä. Nyt täytyy etsiskellä jotakin vastaavaa täältä Hämeenlinnasta.
Eiköhän tämäkin talo vielä tule valmiiksi.

6 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Tulee todella hieno!

Jorma kirjoitti...

Kiitos Eija, Itse olen aika tyytyväinen lopputulokseen ja onhan siinä parketit jokakerroksessa.

Yolanda Morán kirjoitti...

Que buena pinta tiene, espero ver el final va a ser fantástica.
Un abrazo.
Yolanda.

Jorma kirjoitti...

Muchas gracias Yolanda. Yo mismo estoy contento con el resultado.

Katri kirjoitti...

Tästä tulee ihan käsittättömän upea!

Jorma kirjoitti...

Kiitos Katri, On siinä ollut vähän hommiakin ja aika on kulunut ratttoisasti, mikä on näiden hommien tarkoitus.