Translate

torstai 14. maaliskuuta 2013

Mökin etuseinä

Mökin etyseinäkappaleet saivat myös oman muotonsa. Päätin tehdä kulkuovenkin näistä sytykerimoista, jolloin koko mökki on nyt rakennettu pelkista rautakaupan 15x15 cm rimoista ja bilteman sytykelastuista.Nyt kun kaikki perusrakenteet ovat valmiina, on myös rimojen kokonaiskulutus selvinnyt. 


  Etuseinä alkaa olla puuvalmiina paikoillaan

Tällaiseen mökkiin menee sitä rautakaupoista saatavaa rimaa noin 15 metriä, mikäli hirret halkaisee. Jos tekee halkaisemattomista rimoista menee rimaa noin 30 metriä. Tämän lisäksi mökkiin kului niitä bilteman sytykkeitä lähes koko pussillinen eli se 5 kg, josta ei montaa pätkää jäänyt jäljelle. Sain kuitenkin todistettua, lähinnä itselleni, että levyjä ei välttämättä tarvita nukketalon rakentamiseen lainkaan.

Tällaista rimamökkiä pystyy kasaamaan kotioloissa pikkuhiljaa, vaikka suoraa lopulliseen sijoituspaikkaansa. Rimojen katkaisemiseen riittää hyvin pelkkä pieni käsisaha.

Oven tein liimaamalla neljä biltema-rimaa toisiinsa ja katkaisemalla oven noin 16,5 cm korkeaksi. Sain samoilla rimoilla vielä tehtyä oven peilioveksi liimaamalla muutaman rimanpätkän oven pinnalle. 
Oven valmistuttua tein kehykset oven ympärille sen verran väljästi, että ovi mahtuu kääntymään aukon sisällä. Saranoinnin teen myöhemmin parilla naulalla.
Oven kehykset on myös tehty näistä Biltema-sytykkeistä liimamalla kaksi rimaa kulmittain ja sahaamalla toinen kylki mökinseinän vahvuiseksi. Sisäpuitteet liimataan vasta mökin viimeistelyn yhteydessä kuten ikkunoihinkin. Oven kehyksen kuivuessa liimauksissaan aloin kasata myös kattolevyjä, jotka teen myös kokonaisuudessaan näistä sytykerimoista, kun näyttävät pituudeltaan hyvin riittävän katoksi tähän mökkiin. Kattolevyt kannattaa koota tasaiselle alustalle ja pitää myös huoli, että niistä tulee suorakulmaiset.


 Ensimmäinen kattolevy on valmis

4 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Tämä on kyllä niin hieno tämä sun mökki! Vau!

Jorma kirjoitti...

Katsotaan nyt, ei ole vielä valmis

Anne kirjoitti...

Kyllä on hieno jo nyt... ja tuolla se pilkistää - piippu. Omasta rintsikkatalosta se taitaa jäädä pois. (Se on jossain piilossa)Kun joku tolvana meni ja rappasi "muurin" ja laatoittikin sen ja niin lähelle seinää, että ei piippu mahukaan väliin. Tietysti näin :-)

Jorma kirjoitti...

Ei osu minullakaan kaikki lämmitylaitteet siihen hormiin. Lapset vaan joskus ovat kiusallisen tarkkoja, jos savu ei pääse pois uuneista.