Translate

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Valosarjan muuntaminen nukketalokäyttöön

 Koottujen valaisimien testausta

LED-koristevalosarjoja voi käyttää nukketalon koristamiseen ihan sellaisenaan. Pujottelemalla vain johdot ovista ja ikkunoista talon sisälle ja ripustamalla valoja sinne, mihin ne saa kiinni. Useimmille tämä ei kuitenkaan riitä ja käytännössä pikkuvalosarjojen johtoja joutuu katkomaan ja jatkamaan jotta niistä tulisi kunnolliset valot taloon.

ILMAN MUUNTAJAA SÄHKÖVERKKOON KYTKETTÄVÄÄ VALOSARJAA EI PIDÄ KÄYTTÄÄ, EIKÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA LÄHTEÄ PÄTKIMÄÄN. SE VOI OLLA KÄYTTÄJÄLLE HENGENVAARALLISTA, KUN JOHTIMISSA ON 240 V:n JÄNNITE.

Paristokäyttöisten valosarjojen modifioinnisssa ei ole mitään riskiä, koska jännite on pieni, noin 3 - 6V ja etuvastus suojaa käytännössä lähes kaikilta virheiltä. Muuntajakäyttöisten sarjojen kanssa toimiminen on yhtä turvallista. Oikosulkutilanteissa saa korkeintaan rikottua muuntajan tai sen sulakkeen.
Valosarjasta voi yksittäisen Ledin irroittaa katkaisemalla johdot

Johtimet kannattaa tehdä keskenään erimittaisiksi, jolloin jatkaminen on helpompaa.


Valosarjasta irroitettuun polttimoon voi jatkojohdon kiinnittää yksinkertaisesti kiertämällä johtimien päät yhteen. Erimittaisiksi leikatut johtimien päät eivät osu yhteen aiheuttamaan oikosulkua. Tilanteen voi vielä varmistaa kääntämällä kierretyt päät eri suuntiin. Liitoksen voi myös suojata muovisella suojasukalla, joka yleensä ei kuitenkaan ole tarpeen, se tekee johtimesta vaan raskaamman näköisen.
Jos käytössä on sähkötyökaluja kannattaa liitos vielä varmistaa juottamalla johtimet yhteen. Tällöin liitos ei aukea vahingossa, kun johtoja pujotellaan taloon paikoilleen. Jatkojohdosta kannattaa tehdä valmiiksi niin pitkä, että riittää valaisimen tulevasta sijoituspaikasta talon taakse jossa kaikki lopulliset liitokset kannattaa toteuttaa, jolloin ne eivät näy talon julkisivupuolelle.
Jokaisen johtoliitoksen jälkeen kannattaa pikaisesti testata, että liitos toimii. Testauksen voi tehdä liittämällä jatkojohdon päät paristokotelosta tai muuntajasta tuleviin johtimiin.

Jos valo ei heti syty, kannattaa johtimet kääntää keskenään, sillä LED valot toimivat ainoastaan + ja - napojen ollessa oikeassa järjestyksessä, koska puolijohde, nimensä mukaan, johtaa sähköä vain toiseen suuntaan. Mitään vaaraa johtojen liittämisestä väärinpäin ei synny. Valo vain ei syty ennenkuin johtimet on vaihdettu keskenään.

Ei kommentteja: