Translate

torstai 30. elokuuta 2012

Valmistelutöitä

Tällaisen talon rakentamisessa kaikenlaisia valmistelutöitä riittää niiksi ajoiksi, kun rakennustyömaa on muutoin seisoksissa. Nyt kun etsiskelen sopivaa seinälevymateriaalia ulkoseiniin tein jo  valmisteluja tuleviin työvaiheisiin. Kriittisimmät lienevät portaikon sovitus ja takan istuttaminen siihen samaan kokonaisuuteen.

 Takka istui hyvin paikkaansa ja tilaa jää vielä olohuoneen ja keittiön väliselle seinälle

Tässä vaiheessa takka ja portaikon sivut kannattaa jo maalata, Itse portaat olen päättänyt lakata, sillä puupinta näyttää näissä rimoissa ihan hyvältä.

Nyt, kun sain näitä kuuluisia Biltema rimoja käsiini, päätin myös valmistella hieman tulevia töitä talossa. Liimailin rimoja kulmistaan yhteen ovi- ja ikkunaaukkojen kehysaihioiksi. Aiemmin olen moniin taloihin tehnyt noin 6mm leveästä muovisesta U:n muotoisesta johtokourusta. Nyt tein näistä rimoista muutaman sähköjohtokourun sahaamalla rimoja kolmeen osaan ja liimaamalla näin saadut 1/3-rimat ehjien rimojen reunoihin. Valaisinten johdot saa hyvin kulkemaan näissä kouruissa, jotka voi sitten loppuvaiheessa liimata valaisimineen talon kattoon.

Nyt kun valkoinen maali oli esille maalasin nämä sähkökourutkin valkoiseksi odottamaan tulevaa käyttöä. Ikkunakehysaihiot jätin vielä edelleen käsittelemattä ja odottamaan seinälevyjen hankintaa.

2 kommenttia:

Taina kirjoitti...

biodebotUseamman vuoden olen taloprojektia pyörittänyt mielessäni ja pari kokeiluakin ( jotka eivät tyydyttäneet) tehneenä, olen kirjasi ja tämän blogin myötä innostumassa uudelleen:D

Jorma kirjoitti...

Heippa, Ajatuksenani on antaa kokemuksiani vapaasti muiden hyödynnettäväksi, sillä itsekin olen saanut kantapään kautta opiskella, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Kiva jos innostaa.